Tieni kääntäjäksi:

Aloin opiskella suomea aikuisena, vaikka jo lapsuudesta asti tunsin jotain selittämätöntä vetoa Pohjolaa kohtaan. Lapsena lempikirjoihini kuuluivat mm. Hannu Mäkelän Herra Huu ja Selma Lagerlöfin Nils Holgersson, ja valmistuttuani lukiosta sain kirjallisuuden opettajaltani lahjaksi Sillanpään romaanin ja suomalaisen runoantologian.

Toisena opiskeluvuotenani Szegedin yliopistossa Unkarissa (pääaineeni oli historia sekä Venäjän kieli ja kirjallisuus) huomasin juuri alkaneen suomen kielen alkeiskurssin. Ilmoittauduin heti. Seuraavana lukuvuonna vaihdoin venäjän fennougristiikkaan, jotta voisin jatkaa suomen kielen opiskelua. Viimeisenä lukuvuonna aloin myös opettaa suomea samassa yliopistossa, ja valmistumisen jälkeen opetustyö jatkui eri yliopistoissa, lukioissa ja kielikouluissa.

Kiinnostukseni kääntämistä kohtaan alkoi Suomen kirjallisuuden opiskelun myötä, ja sai alkunsa lukuelämyksistä, jotka herättivät halua jakaa niitä (esim. Leena Krohnin ja Kari Hotakaisen proosa, Kirsti Simonsuuren runot). Myös erinomaisilla opettajilla ja kääntäjillä on ollut suuri vaikutus. Kata Kubínyin ja István Kozmácsin vetämät käännöskurssit Budapestin ja Szegedin yliopistoissa sekä Éva Papin, Kirsi Rantalan ja Endre Gombárin tuki ja rohkaisu ovat antaneet paljon. Kahden käännöskilpailun palkinnot olivat iloinen vahvistus siitä, että kääntämistä kannattaa jatkaa. Samaan aikaan alettiin erilaisiin aikakauslehtiin ja antologioihin pyytää tekstejä, joita olin usean vuoden ajan kääntänyt vain pöytälaatikkoon.

Vuonna 2006 posti toi Suomesta vastailmestyneen kauniin kirjan, Timo Parvelan ja Virpi Talvitien Keinulaudan. Saatekirjeessä ystäväni kirjoitti: Tämä kirja on kuin sinulle kirjoitettu. Aloin perehtyä suomalaiseen lastenkirjallisuuteen, kirjoitin lausuntoja ja laadin esittelymateriaalia lastenkirjoista unkarilaisille kustantajille. Alussa tilanne näytti toivottomalta, mutta parin vuoden kuluttua ensimmäiset käännökset alkoivat vähitellen ilmestyä, ja vuosien varrella kiinnostus suomalaista lastenkirjallisuutta kohtaan on selvästi kasvanut Unkarissa.

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Haastavin on samalla myös hauskinta – kun kääntäjä kokee onnistuvansa sekä erilaisten yksittäisten käännöspulmien ratkaisemisessa että ylipäätään alkuperäisen teoksen välittämisessä kohdekielelle säilyttämällä lähtökielen vivahteet, rytmin jne.

Konkreettisista käännöspulmista kulttuurisidonnaiset asiat, ilmiöt ja käsitteet, joilla ei ole vastinetta kohdekielessä, vaativat tavallisesti enemmän huomiota. Ensisilmäyksellä helpolta vaikuttavat lyhyet virkkeet, suomalaisten vähäsanaisuus ja vähäeleisyys voi olla myös haasteellista, sillä unkarissa asiat ilmaistaan tavallisesti monisanaisemmin. Lastenkirjoissa erityisesti sanaleikit ja väärinkäsityksiin perustuva huumori antavat hauskaa miettimisen aihetta.

Toivekäännöksiäni:

On paljon hyviä kirjoja, sekä lasten että aikuisten, jotka olisi kiva kääntää. Kääntäisin mielelläni myös runoutta ja näytelmiä sekä lisää Timo Parvelan ja Sinikka ja Tiina Nopolan tuotantoa.

Käännösten vastaanotto Unkarissa:

Suomalaista kaunokirjallisuutta on käännetty unkariksi paljon. Kalevalasta on tehty jopa viisi unkarinnosta, ja se kuuluu sekä peruskoulun että lukion kirjallisuuden opetussuunnitelmaan. On käännetty suomalaista kansanrunoutta, 1800- ja 1900-luvun klassikoita, ja käännetään jatkuvasti myös nykykirjailijoita. 2000-luvun uutena ilmiönä voi mainita suomalaiset lastenkirjat: viimeisen kymmenen vuoden aikana on ilmestynyt yli 50 uutta nimikettä Unkarissa. Tässä FILI:n käännös- ja painatustukijärjestelmällä on ollut merkittävä rooli. Viime vuosina myös suomalaiset sarjakuvat ja tietokirjat ovat alkaneet kiinnostaa sekä kustantajia että lukijoita.

Timo Parvelan Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen sekä Paten kalastuskirja ilmestyivät unkariksi Ottilia Kovácsin kääntämänä syksyllä 2017. 

Ottilia Kovácsin käännöksiä voi hakea käännöstietokannastamme.