FILIssä on juuri aloittanut harjoittelijana Kotoha Yabuki Japanista. Hän on valmistunut vastikään Tokain yliopistosta pääaineenaan Pohjoismaiden tutkimus, vahvasti maustettuna suomen kielen ja kulttuurin opinnoilla. Samalla Júlia Pataki Unkarista päätti puolen vuoden harjoittelunsa FILIssä.
Júlia Pataki iloitsee siitä, että hän oppi harjoittelunsa aikana erityisesti puhekieltä ja toiveiden mukaisesti kirjallisuusviennin periaatteita.
”Olen saanut puhua ja kuulla paljon suomea, myös puhekieltä – viimeisellä työviikolla muun muassa sen, kuinka viikonlopuksi toimistossa laitetaan pillit pussiin. On ollut hienoa tutustua keskeisiin suomalaisiin kirjoihin, kirjailijoihin, kääntäjiin ja agenttien työhön. Nyt minulla on pieni verkosto, josta lähteä liikkeelle kääntäjänä. FILIssä on myös tosi kiva työyhteisö ja korkea työmoraali. Olen kiitollinen siitä, että minut otettiin vastaan niin avoimin käsin.”
Hän on parhaillaan mukana myös FILIn yhdeksän kuukautta kestävässä aloittelevien kääntäjien mentorointiohjelmassa.
Kotoha Yabuki on opiskellut suomen kieltä viisi vuotta Tokain yliopistossa sekä vaihto-opiskelijana Turun yliopistossa. Juuri alkaneelta harjoittelujaksoltaan hän odottaa kokemuksia, jotka syventäisivät ymmärrystä kirjallisuudesta, kääntämisestä ja suomalaisesta työkulttuuristakin.
”Yliopistosta saadut tiedot eivät riitä, kun haluaa tulla jonkin mestariksi. Olen kiinnostunut kääntämisestä. Kandivaiheen lopputyössäni käsittelin suomen ja japanin kirjallisuuden käännöksiä erilaisissa teksteissä. Käännöksiä analysoimalla ja kyselytutkimusten avulla pohdin, muuttuvatko lukijoiden mielikuvat henkilöhahmoista suomen ja japanin kielen käännöksissä. Havaitsin monia kiinnostavia asioita. Tällä hetkellä en vielä tiedä, osaanko kääntää. Mutta toivottavasti voin löytää siihen vastauksen tämän harjoittelun aikana.”
Upeita tulevaisuuden kääntäjiä!
