EU:n kirjallisuuspalkinnon vuoden 2023 ehdokkaat julkistettiin Bolognan lastenkirjamessuilla tiistaina. Iida Rauma tavoittelee palkintoa 12 muun EU-maan kirjailijan kanssa.
Suomen ehdokkaaksi Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnolle on valittu Iida Rauman romaani Hävitys. Palkintoa tavoittelee tänä vuonna 13 eri EU-maan kaunokirjallisuuden nousevaa nimeä. EU:n kirjallisuuspalkinto jaetaan muutaman vuoden kierrolla, ja joka vuosi vuorossa ovat eri EU:n kulttuuriohjelmaan osallistuvat maat.
Suomen ehdokkaan ovat valinneet Lukukeskus, Kirjakauppaliitto ja Aamulehden kulttuuritoimitus yhteistyössä kirjallisuuden vientikeskus FILI:n kanssa.
Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon tarkoituksena on edistää eurooppalaisen nykykirjallisuuden näkyvyyttä ja tuoda esiin sen rikkautta ja monipuolisuutta. Ehdolla olevien kirjojen tulee olla ilmestynyt viimeisen puolentoista vuoden aikana, ja niiden tulee ilmentää EU:n arvomaailmaa yhdenvertaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa.
Aiemmista vuosista poiketen tänä vuonna palkitaan vain yksi ehdokkaista. EU:n kirjallisuuspalkinnon lopullinen voittaja julkistetaan Leipzigin kirjamessuilla huhtikuun lopussa. Valinnan tekee seitsemänhenkinen eurooppalainen raati, joka myöntää pääpalkinnon lisäksi viisi kunniamainintaa ehdolla olleille kirjoille.
EU:n kirjallisuuspalkintoa on myönnetty vuodesta 2009 alkaen. Suomesta palkinnon ovat aiemmin voittaneet Riku Korhosen Lääkäriromaani (2010), Katri Lipsonin Jäätelökauppias (2013), Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat (2016) ja Piia Leinon Taivas (2019).
EU:n kirjallisuuspalkinnon kilpailun toteutuksesta vastaa Euroopan kustantajien liiton (Federation of European Publishers), Euroopan kirjakauppaliiton (European Booksellers Federation) ja Euroopan kirjailijajärjestöjen liiton (European Writers’ Council, EWC) muodostama koalitio.
Leipzigin kirjamessut järjestetään 27.-30.4.2023.