Suomalaiset kustantajat voivat hakea FILI:stä tukea ulkomaisen kauno- ja tietokirjallisuuden suomentamiseen. Tuki kattaa osan suomentajan palkkiosta. Tukea voi hakea kaksi kertaa vuodessa. Suomennostuen tarkoituksena on edistää vähälevikkisen, ulkomaisen laatukirjallisuuden suomentamista ja julkaisemista Suomessa.

Hakuajat ovat 1.4.-1.5. ja 1.10.-1.11. Haku tehdään sähköisellä hakulomakkeella. Päätökset ilmoitetaan noin kuusi viikkoa hakuajan päättymisestä.

Myönnetty tuki kattaa osan käännöspalkkiosta. Tuki maksetaan kustantajalle jälkikäteen teoksen ilmestyttyä. Tuki on voimassa 24 kuukautta myöntöpäivästä. Kustantaja voi hakea tukea myös muualta, mutta haettujen tukien yhteenlaskettu summa ei saa ylittää käännöspalkkion määrää.

Kirjallisuuslehdet voivat hakea tukea ulkomaista kirjallisuutta esittelevien teemanumeroiden kaunokirjallisten tekstien käännättämiseen.

Kustantajat voivat hakea tukea myös saamenkielisen kaunokirjallisuuden suomentamiseen. Tukea voidaan myöntää niin ikään saamenkielisen tai itäisillä suomalais-ugrilaisilla kielillä kirjoitetun suomennettavan kaunokirjallisuuden painatukseen enintään 1000 euroa.

Hakemuksia tulee jokaisella hakukierroksella enemmän kuin mitä avustuksia on mahdollista myöntää. Hakemusten suuresta määrästä johtuen kaikki hyvätkään hankkeet eivät välttämättä voi saada tukea.

FILI:n tukiohjelmia rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Hakemukseen tulee liittää

  • kustantajan ja suomentajan välinen allekirjoitettu sopimus
  • suomentajan ajantasainen ansioluettelo, josta tulee käydä ilmi kielitaito, koulutus ja keskeiset käännökset
  • saamenkielisen tai itäisillä suomalais-ugrilaisilla kielillä kirjoitetun kaunokirjallisuuden suomennosten painatustuki: voimassa oleva painotarjous.