Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto ruotsintaja Janina Orloville

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on tänään 19.11. luovuttanut valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon Janina Orloville.

Janina Orlov (s. 1955) on asunut Ruotsissa vuodesta 1997 ja tehnyt merkittävää työtä Suomen kirjallisuuden puolesta naapurimaassamme. Orlov on kääntänyt nimekkäimpiä nykykirjailijoitamme ruotsiksi: esimerkiksi Sofi Oksasen romaanituotannon, Rosa Liksomia, Katja Kettua ja Riikka Pulkkista. Repertuaari ei rajoitu aikuistenkirjoihin, vaan esimerkiksi Tatusta ja Patusta tuli Sixten ja Blixten, ja näin he saivat lisää lapsiystäviä Ruotsista. Kaikkiaan Janina Orlov on ehtinyt ruotsintaa kolmisenkymmentä teosta ruotsalaisille kustantamoille ja pitää yllä kustantamoiden kiinnostusta Suomen kirjallisuuteen, sillä kirjan matka käännöksenä naapurimaahan ei ole lyhyestä välimatkasta huolimatta helppo tai itsestään selvä. Ansiokkaat, palkitut, kriitikoiden ja lukijoiden arvostamat käännökset ovat nostaneet maamme kirjallisuuden uudella tavalla ruotsalaisten tietoisuuteen.

Janina Orlov at Frankfurt Book Fair 2014
Janina Orlov Frankfurtin kirjamessuilla 2014, kuva: Katja Maria Nyman (c) FILI

Janina Orlov kehuu suomalaisen kirjallisuuden nousun Ruotsissa olevan hyvää yhteispeliä: itse kirjallisuus on kiinnostavaa, minkä lisäksi kustantamot – sekä Suomessa että Ruotsissa – panostavat asiaan enemmän. Suomalaisella kirjallisuudella on hyvä itsetunto: sitä ei kirjoiteta liikaa pälyillen, mitä muut tekevät tai ajattelevat.

Janina Orlov osallistuu aktiivisesti alan kehittämiseen: hän on johtanut kääntäjäseminaareja ja toiminut erilaisissa luottamustoimissa, kuten paraikaa Pohjoismaiden neuvoston lastenkirjallisuuspalkintolautakunnassa, Ruotsin kirjailijaliiton hallituksen jäsenenä 2008–2013 ja puheenjohtajana Baltic Writers’ Councilissa kuusi vuotta, 2009–2015.

Tällä hetkellä Janina Orlov kääntää Sofi Oksasen uusinta romaania, Normaa. Kääntäjäntyönsä ohella Orlov toimii yliopistonlehtorina Tukholman yliopistossa, jossa hän opettaa lastenkirjallisuutta. Hän on julkaissut aiheesta lukuisia artikkeleita, toiminut kolumnistina ja luennoinut eri maissa.

Janina Orlov on väitellyt Åbo Akademissa Aleksander Puškinista Venäjän kielen ja kirjallisuuden oppiaineeseen 2005. Pro gradu -työnsä hän teki aikoinaan samaan opinahjoon Muumeista. Orlov on kääntää myös venäjästä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut palkinnon vuodesta 1975 lähtien. Veikkausvoittovaroista myönnettävä palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa ja se jaetaan vuosittain ansioituneelle suomalaisen kirjallisuuden kääntäjälle Suomen kirjallisuuden vientikeskuksen FILIn ehdotuksen perusteella.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
FILI – Finnish Literature Exchange
haastattelupyynnöt: tiedottaja Silja Hakulinen, puh. +358 40 534 7526

Janina Orlov: curriculum vitae