FILIn käännös- ja tuotantotuet 2016

Kevään toisen hakukierroksen tulokset on julkaistu 9. kesäkuuta. Vuoden viimeinen hakukierros alkaa 1. lokakuuta.

Tällä hakukierroksella tukea myönnettiin yhteensä 265 000 euroa 187 hankkeelle. 67 % hakijoista sai tukea. Myönteisen tukipäätöksen saaneet saavat valtionapulain edellyttämän sopimuksen allekirjoitettavaksi.

Ulkomaiset kustantajat saivat käännöstukea eniten kirjallisuuden kääntämiseksi ranskaksi, tanskaksi ja unkariksi, mutta kaikkiaan käännöstukia myönnettiin jopa 28 eri kielelle!

Sarjakuvista eniten tukea sai Tommi Musturin Suurinpiirtein Samuel”, joka ilmestyy kahdeksassa maassa.

FILI siirtyy tästä hakukierroksesta lähtien takaisin tukien takautuvaan maksatukseen. Myönnämme edelleen opetus- ja kulttuuriministeriön varoja ja toimimme totta kai ministeriön uusien ohjeiden mukaisesti asiassa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuki maksetaan kustantajalle siinä vaiheessa, kun valmis kirja on toimitettu FILIin. Vastaava käytäntö on voimassa valtaosalla käännöstukia myöntävillä tahoilla, ja oli FILIssäkin vuoteen 2103 saakka.

www.finlit.fi/fili/tuet/myonnetyt-tuet