Lähes tuhannen kirjan lahjoitus Helsingin kaupunginkirjastolle

Helsingin kaupunginkirjasto vastaanottaa 958 kirjan kokoelman, joka oli esillä Frankfurtin kirjamessuilla syksyllä 2014. Kokoelma sisältää suomalaista kirjallisuutta eri kielille käännettynä. Kirjat koottiin messuille kustantajilta ympäri maailman ja kirjastolle ne lahjoittaa FILI – Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus.

Lahjoituskirjat on saatu 35 eri maassa toimivilta yli 200 kustantajalta. Joukossa on eri kielille käännettyä suomalaista aikuisten, lasten ja nuorten kaunokirjallisuutta sekä sarjakuvia. Kaunokirjallisuuden lisäksi lahjoituksessa on teoksia suomalaisesta arkkitehtuurista, designista, taiteesta, musiikista ja elokuvista.

Kokoelmassa on klassikkoteoksia muun muassa Juhani Aholta, Minna Canthilta ja Aleksis Kiveltä. Käännettyä nykykirjallisuutta edustavat esimerkiksi Sofi Oksasen, Leena Lehtolaisen ja Tuomas Kyrön teokset. Erityisen runsaasti kokoelmassa on Tove Janssonin kirjoja eri kielillä, koska viime vuosi kirjailijan merkkivuosi.

– ”Kyseessä on suuri lahjoitus, jollaisia saa vastaanottaa vain harvoin”, kertoo kirjastotoimen johtaja Tuula Haavisto. – ”Osa kirjoista on jo lainattavissa. Aikanaan niiden kotikirjastona tulee olemaan keskustakirjasto”, hän jatkaa.

Frankfurtin kirjamessuilla Suomen teemamaahanketta koordinoi FILI – Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus, jonka etuoikeudeksi jäi etsiä messuilla esillä olleelle kokoelmalle sijoituspaikka.

-”’Books on Finland’, laaja suomalaisen kirjallisuuden käännösten näyttely, haluttiin lahjoittaa Helsingin kaupunginkirjastolle palvelemaan kasvavaa muilla kielillä lukevaa asiakaskuntaa. Suomen kirjallisuuden eri kieliset uudet käännökset eivät ole muualla ole näin suuresti saatavilla” perustelee johtaja Iris Schwanck FILIstä.

Lisätietoja:
Tuula Haavisto, kirjastotoimen johtaja, Helsingin kaupunginkirjasto, puh. 09 310 85500,

Iris Schwanck, johtaja, FILI – Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus, puh. 040 5080331,