SKS hakee FILIin johtajaa vakituiseen työsuhteeseen

FILI on Suomen kirjallisuuden vientiorganisaatio, joka tukee kirjallisuuden kääntämistä ja julkaisemista muille kielille ja edistää kotimaisen kirjallisuuden tuntemusta ulkomailla. FILI myöntää apurahoja ja tukia kotimaisen kirjallisuuden kääntämiseen. Syksyllä 2014 FILI vastasi menestyksekkäästi Suomi Frankfurtin kirjamessujen teemamaana -hankkeesta.
Nykyisen johtajan siirtyessä eläkkeelle 1.4.2015 etsimme FILIin johtajaa, joka

  • tuntee kotimaisen ja kansainvälisen kirjallisuuskentän
  • ymmärtää Suomen kirjallisuusviennin mahdollisuudet sekä kustantamojen ja agenttien kaupalliset tarpeet
  • on johtanut isoja kansainvälisiä hankkeita ja hankkinut niille ulkopuolista rahoitusta
  • on tottunut johtamaan asiantuntijoita ja jakamaan vastuuta
  • hallitsee sujuvasti molempien kotimaisten kielten lisäksi englannin, muu kielitaito lasketaan eduksi.

FILIn johtaja on kykynsä jo näyttänyt verkostoituja, joka

  • tulee työskentelemään suomalaisen kulttuurin vaikuttajana
  • pääsee kehittämään Suomen kirjallisuusvientiä hyvistä lähtökohdista
  • kuuluu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran johtoryhmään.

Toimita hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 6.1.2015 mennessä sähköpostitse osoitteeseen , merkitse viestin aihekenttään ”FILIn johtaja”.

Lisätietoja antaa SKS:n pääsihteeri Tuomas M. S. Lehtonen 17. ja 18.12.2014 klo 9.00–10.00 sekä 2. ja 5.1.2015 klo 13.00–14.00, p. 040 560 9879.