Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto Kadri Jaanitsille

©Ille Aaviksaar

Valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon saa tänä vuonna Kadri Jaanits, joka tunnetaan muun muassa suomalaisen kirjallisuuden kääntämisestä viroksi. Palkinnon Jaanitsille luovutti tiistaina 24. toukokuuta Suomen Tallinnan suurlähetystön lähetystösihteeri Paavo Kotiaho.

Kadri Jaanits (s. 1976) on kääntänyt viroksi lasten- ja nuortenkirjallisuutta, aikuisten proosaa sekä tietokirjallisuutta. Hänen kääntämiensä kirjailijoiden joukosta mainittakoon Laura Ertimo, Salla Simukka, Katja Kettu, Rosa Liksom ja Sofi Oksanen. Lisäksi hän on kääntänyt muun muassa sotahistoriaa käsitteleviä tietokirjoja.

Viro on ollut yksi suomalaisen kirjallisuuden käännetyimmistä kohdekielistä viime vuosina. Suomalaisen kirjallisuuden menestyksestä Virossa voidaan kiittää myös Kadri Jaanitsin erinomaisia käännöksiä. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon vuodesta 1975 lähtien. Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa. Palkinto jaetaan vuosittain ansioituneelle suomalaisen kirjallisuuden kääntäjälle Kirjallisuuden vientikeskus FILIn neuvottelukunnan esityksestä. 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: kääntäjäkoordinaattori Merja Aho, , p. +358 (0)40 5347 834

Lista aiemmin palkituista https://fili.fi/kaantajille/valtion-ulkomainen-kaantajapalkinto/

Kadri Jaanitsin haastattelu FILI 100 kääntäjää -sarjassa https://fili.fi/kaantajille/100-kaantajaa/