Lola Rogers

Tieni kääntäjäksi: 

Opiskelin suomea ensin kielitieteen opiskelijana. Ideana oli, että opiskeltiin ainakin vuosi sellaista kieltä, joka oli hyvin erilainen kuin oma äidinkielemme. Huomasin kuitenkin vuoden kuluttua, että osasin tuskin tilata kahvia suomeksi, joten päätin vakaasti, että oppisin tätä kiehtovaa ja kaunista kieltä.

Ensimmäiset käännökseni suomen kielestä tein huvin vuoksi. Olin jo nuorena kääntänyt runoja espanjasta, ja kun annoin suomalaista musiikkia lahjaksi ystävilleni, aloinkin kääntää heille laulunsanoja. Huomasin pian, että oli ihan loputtoman kiinnostavaa lukea suomea ja yrittää sitten kirjoittaa teksti uudestaan englanniksi, joten päätin tulla kääntäjäksi.

Toive- tai lempikäännöksiäni:

On mahdotonta valita lempikäännöstä. Vietettyäni aikaa kirjan kuin kirjan parissa, arvostan teosta ja sitä kun huomaan, kuinka ovelasti ja hartaasti kirjailija on työskennellyt tarinansa parissa.

Teen nyt kustantajan toimeksiannosta näytekäännöstä Daniel Katzin Orvar Kleinin kuolema -romaanista. Olisi hienoa saada kääntää koko kirja.

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Ammattina se on joskus vaikea. Elän kääntämisellä, mutta en koskaan nauti rahasta tai sopimusehdoista keskustelemista.

Kivoin osa on työ itse: selvittää ongelmia, keksiä uusia tapoja ilmaista ideoita. Joskus sanotaan, että kääntäminen on nöyrää työtä, ja minä ymmärrän, mitä sillä tarkoitetaan. Mutta teen tätä pelkästään itsekkäistä syistä. Kääntäminen on nimittäin yleensä hauskaa ja aina mielenkiintoista.

Suomalainen kirjallisuus Yhdysvalloissa:

Amerikassa ei ole mielipidettä suomalaisesta kirjallisuudesta sinänsä. On varmaan lukijoita ja kustantajia, jotka kuullessaan, että kirja on suomalainen, yhdistävät sen mielessään muihin kiiinnostaviin pohjoismaisiin kirjoihin. Mutta suurin osa etsii vain hyviä kirjoja mistä maasta vain. Amerikkalaiset eivät valitettavasti tiedä paljon Suomesta.

Suomalainen kirjallisuus pärjää kuitenkin nykyään hyvin kovassa kilpailussa amerikkalaisilla kirjamarkkinoilla, koska Suomesta tulee hyviä kirjoja. Kiitos FILIlle ja muillekin, meillä on nyt myös hyviä englannintajia. Amerikassa julkaistiin 2016 noin 500 käännösromaania ja novellikokoelmaa ympäri maailman. Kymmenen, eli 2% näistä, oli Suomesta. Vain viisi vuotta sitten noin 1% kaikista kirjoista, 2 tai 3 kirjaa, tuli markkinoillemme Suomesta. 

Lola Rogersin seuraava käännös, Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät, ilmestyy syksyllä 2017.

Lola Rogersin kääntämät teokset on listattu käännöstietokantaamme.

Linda Dejdarová

Tieni kääntäjäksi:

Jo pienenä pidin kirjallisuudesta ja luin paljon. Kun teini-ikäisenä kiinnostuin Suomesta ja aloin lukea suomalaisia kirjailijoita, suomalainen kirjallisuus puhutteli minua paljon. Alkaessani opiskella suomen kieltä tiesin jo, että haluan Suomen kirjallisuuden kääntäjäksi – jotta muutkin maani ihmiset voisivat nauttia suomalaisista kirjoista.

Toive- tai lempikäännöksiäni:

Ehdoton suosikkini kääntämistäni kirjoista on Marko Hautalan Kuokkamummo. En ole aikoihin lukenut niin hyvää kirjaa. Luin kyseisen teoksen ainakin kuusi kertaa enkä vieläkään kyllästynyt siihen!

Kirjoista, joita haluaisin joskus kääntää, voisin mainita Veijo Meren kirjan Peiliin piirretty nainen, myös hiljattain lukemani Karo Hämäläisen Yksin olisi suuri ilo kääntää.

Kääntämisen ilot ja haasteet:

On varmasti hyvin yleinen ongelma, kun kääntää suomesta, että joskus tekstistä ei käy ilmi onko ”hän” mies vai nainen, mutta kohdekielessä on pakko valita jompikumpi. Tšekin kielessä (ja muutenkin slaavikielissä) tämä on vielä kiperämpi ongelma kuin esimerkiksi saksassa tai englannissa, koska tšekiksi henkilön sukupuoli näkyy myös verbin muodosta. Herää siis kysymys, kuinka paljon teksti kärsii, jos se olisi muuten ”neutraali” ja yleisluontoinen, mutta käännöksessä pitää päättää, puhuuko mies vai nainen. Tällöin jo lisätään tekstiin merkityksiä, joita alkuperäisteoksessa ei ole.

Suomalainen kirjallisuus Tšekeissä:

Sanoisin, että Suomen kirjallisuudella on tietty oma vakaa yleisö, joka tuntee kielialueen ja osaa etsiä suomalaisia kirjoja. Satunnaislukija törmää suomalaisiin teoksiin lähinnä pohjoismaisen dekkarin kautta. Tšekeissä on muutenkin aika pienet markkinat, joten niinkin pieni alue kuin Suomi jää väkisinkin vähän marginaaliin. Siitä huolimatta on suomalainen kirjallisuus – ehkä vähän yllätyksekseni – saanut viime vuosina suhteellisen hyvän jalansijan kirjamarkkinoilla.

Linda Dejdaroválta on viimeksi ilmestynyt Sofi Oksasen Norma. Parhaillaan hänellä on työn alla Marko Hautalan Kuiskaava tyttö.

Käännöstietokannassa on listattu Linda Dejdarován käännökset.

Kadri Jaanits

Tieni kääntäjäksi:

Tiesin jo koululaisena, että haluan lähteä opiskelemaan kieltä ja kirjallisuutta. Tämä ajatus mielessäni aloitin Tarton yliopistossa vuonna 1995.

Pääaineekseni valitsin suomen kielen, koska se tuntui läheisemmältä, omemmalta kuin unkarin kieli. Kuten tuolloinen suomen kielen lehtori Eino Koponen totesi osuvasti, kielioppi ei vaatinut niin paljon vaivannäköä. Aivan totta se ei kuitenkaan ollut. Olen kyllä kotoisin Pohjois-Virosta, mutta koska meidän perheessämme ei ollut pitkään aikaan televisiota, minä en ole kasvanut Suomen TV:n parissa. Niinpä minun oli yliopistossa ryhdyttävä opiskelemaan suomen kieltä aivan alkeista lähtien.

Viimeistään kolmannella vuosikurssilla minulle tuli selväksi, että tulevaisuuteni on liittyvä Suomen kirjallisuuden kääntämiseen. Kolmannen vuosikurssin opiskelijalla ei luonnollisestikaan ollut taitoa eikä rohkeutta käydä kiinni kirjallisiin merkkiteoksiin, mutta jostain täytyi aloittaa. Vironsin käyttöohjeita, opiskelin välillä Helsingissä, ja sattuman kautta – vuonna 2004 Suomen Viron-instituutin välityksellä – sain tarjouksen kääntää Esa Saarisen ja Kirsti Longan henkisen kasvun opas Muodonmuutos. Se oli ensimmäinen kirjani.

Yliopistosta valmistuttuani olin kyllin uskalias lähettääkseni itse yhteistyötarjouksia virolaisille kustantamoille. Hieman yllättäen kävi ilmi, että suomesta kääntäjiä ei olekaan niin runsaasti kuin olin otaksunut. Oli tapahtunut sukupolvenvaihdos, ja suomen kielen, kuten muuten venäjänkin, kyllin hyvin hallitsevia henkilöitä oli vähänlaisesti.

Toive- tai lempikäännöksiäni:

Valitsisin kenties kolme. Kielellisesti suurin haaste oli epäilemättä Katja Ketun Kätilö, jonka murteellisen sanaston ymmärtämistä ja kääntämistä helpottamaan Kirjallisuuden vientikeskus FILI järjesti kääntäjille seminaarin, johon kirjailija itsekin osallistui.

Nautinnollisin tehtävä tähän mennessä on ollut Rosa Liksomin Hytti nro 6. Se on mestarillisesti hahmotettu teos, jossa jokainen sana ja lause on viimeistelty ja omalla paikallaan. Tämän kirjan perusteella voi sanoa, että Liksomilla on absoluuttinen kielikorva. Ja kääntäjä tunnistaa sen.

Kolmantena haluaisin nimetä Ville Hytösen Ötökkämaan tarinat. Kääntäjälle ei mikään ole hupaisampaa ja leikittelevämpää kuin hupaisan ja leikittelevän lastenkirjan kääntäminen.

Suomalainen kaunokirjallisuus on hyvin edustettuna Virossa. Aina voi toki sanoa, että enemmänkin sitä mahtuisi ja jään ehkä hieman kaipaamaan suomalaisia naiskirjailijoita: he ovat mielettömän hyviä eikä heitä kaikkia ole vielä ehditty kääntää viroksi. Vaikkapa Venla Hiidensaloa kääntäisin mielelläni. Myös nuortenkirjallisuutta voisi tietysti hankkia paljon enemmän Suomesta. Salla Simukka on tässä suurenmoinen esimerkki, mutta yhtä lailla virontamisen arvoisia olisivat Seita Vuorelan teokset.

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Tässä tulee hyvin esiin yhden miljoonan ja viiden miljoonan puhujan ero. Suomessa on huomattavasti enemmän eri rekistereitä, slangia ja murteita, joille virosta ei useinkaan löydy vastineita. Sanoisin jopa että kielemme ovat hyvinkin erilaisia rakenteeltaan ja käyttömahdollisuuksiltaan. Olen vähitellen oppinut unohtamaan kielten näennäisen samankaltaisuuden, joka voi usein johtaa monenlaisiin väärinymmäryksiin. Suomessa käytetään myös viroa enemmän pluskvamperfektiä ja lauseenvastikkeita, joiden kääntämistä on aina pohdittava.

Hauskaa on, että Suomen ja Viron kulttuurit ovat loppujen lopuksi aika lähellä toisiaan, joten huumori tai vaikkapa suomalainen suhtautuminen luontoon välittyy virolaiselle lukijalle hyvin. Pääsääntö on: mitä haastavampaa, sitä hauskempaa!

Suomalainen kirjallisuus Virossa:

On luonnollista, että suomalaista kirjallisuutta julkaistaan meillä suhteellisen paljon. Suomi on meitä niin lähellä, ja vaikka meidän kulttuurimme ja kirjallisuutemme poikkeavat paikoittain toisistaan, ne ovat silti tietyssä mielessä solmiutuneet yhteen, kehittyneet ja muotoutuneet rinnakkain. Varmaan juuri siksi virolaiset kustantamot julkaisevat suomalaista kirjallisuutta jopa enemmän kuin sitä tosiasiassa ostetaan. Niin se vain on.

Tässä kohdin tietysti syvä kumarrus FILIlle – ilman sen tukea jäisi suuri osa kirjoista kerta kaikkiaan ilmestymättä. Kustantamoiden asiantuntemus on Suomen suhteen suurempi kuin esimerkiksi Latvian ja Liettuan, sillä vielä on ihmisiä, jotka osaavat kieltä ja tuntevat syvällisesti kulttuuria. Valitettavasti Virossa ei taida olla kovinkaan paljon niitä, jotka olisivat perillä Latvian kirjallisuudesta, saati sitten liettualaisesta. Sama koskee myös lukijakuntaa: maantieteestä huolimatta Latvia on meistä ikävä kyllä mittaamattoman paljon kauempana kuin Suomi.

Tällä hetkellä minulla on työn alla kolme kirjaa: Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, Tuomas Kyrön Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja ja juuri aloittamani Salla Simukan Sisarla. Pelon romaani on aikamoinen urakka ja siksi minulle erityisen rakas – olen nauttinut sen käätämisestä yhtä paljon kuin lukemisestakin. Nyt käännös on jo hiontavaiheessa kuten myös Mielensäpahoittaja (on korkea aika välittää hänen järkipuhettaan virolaisillekin!).

Kadri Jaanits on saanut vuonna 2015 E.W. Ponkalan Säätiön palkinnon tunnustukseksi suomalaisen kirjallisuuden hyväksi tekemästään työstä Virossa. 2016  hän oli IBBYn kunnialistalla virolaisena kääntäjänä Salla Simukan Punainen kuin veri vironnoksesta.

Hae Kadri Jaanitsin käännökset käännöstietokannastamme.

Annemarie Raas

Tieni kääntäjäksi:

Minusta piti tulla ranskalainen. Ranska on mielestäni maailman kaunein kieli, joten halusin sinne missä sitä puhutaan. Niinpä tilasin lukiossa Youth For Understanding -järjestön paperit kotiin, täytin hakemuslomakkeet ja lähetin ne takaisin varmana siitä, että pääsisin Ranskaan vaihto-oppilaaksi.

Hassua kyllä, piti valita kaksi muutakin maata siltä varalta, että ykkösvaihtoehdosta ei löytyisi tarpeeksi isäntäperheitä. Mutta olin varma, että Ranskasta löytyisi, joten en ajatellut asiaa sen enempää. Katsoin kohdemaiden listaa, näin sellaisen kuin ”Finland”, ja kirjoitin sen lomakkeeseen. En tiennyt Suomesta muuta kuin pääkaupungin Helsingin ja sen, että Helsingin kaduilla oli jääkarhuja. Muusta en välittänytkään. Minähän olin lähdössä Ranskaan.

Sitten sain YFU:lta kirjeen, että minut oli kutsuttu vaihto-oppilaaksi Suomeen. Olin tyrmistynyt. Kauhistunut. Yritin vaihtaa vielä, sekä maata että järjestöä. Mutta oli liian myöhäistä. Vaihtoehtoja oli enää kaksi: jäädä Hollantiin tai lähteä jääkarhujen ja ties minkä muun luo. Jääkarhuista saisi ainakin hyviä valokuvia, joten sinne sitten.

Tämä tapahtui 1987. Nyt 30 vuotta myöhemmin voin todeta, että tänä aikana Suomesta on tullut elämäni tärkein kiinnekohta. Sain jämsäläisestä isäntäperheestäni elinikäisiä ystäviä. Löysin suomen kielestä uuden rakkauden. Löysin sittemmin Turun ylioppilaskylästä aviomieheni (tosin saksalaisen sellaisen). Ja löysin Suomen kirjallisuuden, josta minulle on kehittynyt kokonainen kääntäjänura.

Kääntäjäksi päädyin myös vahingossa. Groningenin yliopiston silloinen opettajani Marja-Leena Hellings etsi jotakuta auttamaan häntä Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja rakkauden nälkä -kirjan kääntämisessä. Tekstiä oli liian paljon ja aikaa liian vähän yhdelle hengelle. Hän piti minua lupaavana ja pyysi minua mukaan projektiin. Siitä se lähti. Seuraavaksi minulle tarjottiin Arto Paasilinnan Ulvovaa mylläriä. Paasilinnaa seurasi Leena Lehtolainen ja toinen Joensuu ja paljon, paljon lisää Paasilinnoja (onko olemassa kääntäjiä, joiden ura ei olisi lähtenyt käyntiin Paasilinnasta?!). Ensimmäisten käännösvuosien aikana nämä työllistivät minua eniten ja varsinkin Joensuusta kehittyi yksi suosikkini.

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Paljon on käännetty, paljon vielä kääntämättä. Haastavinta ja samalla hauskinta työssäni on yrittää luoda hollanninnokseen alkuteoksen tunnelmaa. Joskus se sujuu kuin itsestään, joskus se tuntuu melkein mahdottomalta. Jälkimmäisestä tulee mieleen Katja Ketun Kätilö: oli vaikeaa luoda sellaista luonnonläheisen tuntuista ihmistä käännökseen, ja edelleenkin tuntuu siltä, että hollantilainen kätilö on alkuperäistä hiukan hienompi, sivistyneempi. Ehkä se johtuu murteen puutteesta käännöksessä. Suomalaisen murteen siirtäminen hollantiin on minusta ylipäänsä vaikeimpia haasteita, koska lukijoilla on eri maissa eri käsityksiä murteista ja murteiden puhujista.

Suomalainen kirjallisuus Hollannissa:

Hollanti on alkanut kiinnostua laajemminkin suomalaisesta kirjallisuudesta. Eletään nyt vuotta 2017 ja olen kääntämässä jo 37. tai 38. kirjaani suomesta, enkä edes ole ainoa Suomen kirjallisuuden hollannintaja. Sanoisin, että Suomen kirjallisuus on löytänyt hienosti tiensä hollantilaisten kirjahyllyihin – FILInkin ansiosta. Palkintoja ja longlist ja shortlist-ehdokkuuksia on tullut suomalaisille kirjailijoille useampia.

Toivon hartaasti, että hollantilaisten kiinnostus suomalaiseen kirjallisuuteen kasvaa entisestään, ja että saan kääntää vielä monta hyvää, hauskaa ja hienoa kirjaa. Minua pyydetään usein kirjoittamaan lausuntoja kirjoista ja sitä kautta saan tutustua eri kirjoihin. Yksi tällaisista oli viime vuonna Jari Tervon Matriarkka, jonka kääntäisin erittäin mielelläni. Se on hurja, hullu, vauhdikas ja kuohuttava ja haasteita on kielen kannalta vaikka kuinka paljon, mutta juuri se tekee kääntäjän työstä niin mielenkiintoista ja ihanaa. Laitan varmuuden vuoksi pamit, pullot ja suitsukkeet valmiiksi. Ehkä pakkopaidankin.

 

Annemarie Raas kääntää parhaillaan Tuutikki Tolosen Mörkövahtia, minkä jälkeen vuorossa ovat Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma ja Mörkövahdin toinen osa.

Annemarie Raasin käännös Siri Kolun Me Rosvolat -kirjasta sai vuonna 2012 ”Zilveren Griffel”
-palkinnon, joka on merkittävin hollanniksi käännetylle lastenkirjalle myönnetävä palkinto. Rosa Liksomin
Hytti no:6 valittiin 2013 hollantilaisen Europese Literatuurprijs -palkinnon viiden parhaan teoksen joukkoon.

Hae käännöstietokannastamme Annemarie Raasin käännöksiä.

Editors’ Week -vierailu helmikuussa

Vuoden ensimmäinen ulkomaisten kustantajien Editors’ Week -vierailu järjestetään helmikuun puolivälissä, 13.–16.2. Vieraaksemme saapuu lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantajia Isosta-Britanniasta, Italiasta, Norjasta, Ranskasta, Ruotsista, Saksasta, Tšekeistä ja Yhdysvalloista.

Laura Bába

Laura Bába

Tieni kääntäjäksi:

Tykkäsin käännöstehtävistä jo lukiossa, mutten vielä siinä vaiheessa harkinnut kääntäjän uraa. Lukion jälkeen opiskelin Budapestissä Eötvös Loránd -yliopistolla, missä minulla oli kaksi pääainetta: Englannin ja Suomen kieli ja kulttuuri. Suomen linjan valitsin itse asiassa hetken mielijohteesta, ilman mitään perusteellisempaa tietoa Suomesta, mutta tutustuttuani suomalaiseen kirjallisuuteen huomasin, että se olikin hyvä valinta.

Heti valmistuttuani 2006 hain silloisen suomen kielen lehtorimme Virpi Masosen ehdotuksesta FILIn kääntäjäharjoittelijaksi, ja FILIssä viettämäni puolen vuoden aikana päätin, että haluan Suomen kirjallisuuden unkarintajaksi. Päätökseeni vaikuttivat FILIssä saamani virikkeet sekä voimakas halu jakaa parhaita lukukokemuksia, eli antaa suomea-ei-osaaville unkarilaisille mahdollisuus tutustua erinomaisiin suomalaisiin kirjoihin.

Kääntäjänurani lähti liikkeelle 2007, jolloin entinen suomalaisen kirjallisuuden opettajani, Ildikó Sirató sekä suomalaisen ja saamelaisen kirjallisuuden tutkija ja kääntäjä Johanna Domokos ehdottivat minua lasten- ja nuortenkirjoihin erikoistuneelle Cerkabella-kustantamolle kääntäjäksi. Ensimmäisenä unkarinnoksenani ilmestyi Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun oudot kojeet.

Toive- tai lempikäännöksiäni:

Lempikäännöksiä minulla on useampikin. Niihin kuuluvat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjat. Mutta ykköspaikalla on yleensä aina se, joka minulla kulloinkin on työn alla.

Toisaalta teos, jonka kääntämisestä olen kaikkein ylpein, on Katja Ketun Kätilö. Se oli hyvinkin haastava, mutta – romaanin kirjallisten ansioiden ohella – osittain juuri sen takia mielenkiintoinen työ. Toivelistallani on mm. Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani, jonka huumorista ja kielileikittelystä pidän kovasti. Kääntäisin mielelläni myös Juha Itkosen kirjoja, esimerkiksi romaanit Anna minun rakastaa enemmän ja Hetken hohtava valo.

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Suomesta unkariin kääntäessä yhtenä haasteena on löytää virkkeiden oikea rytmi. Suomenkielisissä kirjoissa käytetään usein lyhyitä virkkeitä, jotka samanmuotoisina saattavat kuulostaa liian yksinkertaisilta, katkonaisilta unkariksi. Myös verbit, jotka kuvaavat samalla sekä toimintaa että ääntä, ovat joskus haasteellisia.

Kivointa on miettiä, miten käännöksessä voi välittää kielileikit. Varsinkin Tatu ja Patu -kirjoissa, joissa sanaleikit syntyvät usein tekstin ja kuvan yhteispelistä, eikä kuvia voi muunnella kääntämisen tarpeiden mukaan.

Pidän myös eri alojen sanastojen kartoittamisesta – sellaisia olivat esimerkiksi hiustenpidennyksen ja kohdunvuokrauksen aihepiirit Sofi Oksasen Normassa.

Suomalainen kirjallisuus Unkarissa:

Suomalaisen kirjallisuuden kääntämisellä on Unkarissa pitkät perinteet, jotka ulottuvat 1800-luvun lopulle asti. 1990-luvun alussa markkinatalouteen siirtymisen yhteydessä myös kirjamarkkinat järjestyivät uudelleen, minkä johdosta suomalainen kirjallisuus jäi muutamaksi vuodeksi taka-alalle. 1990-luvun ja 2000-luvun alun aallonpohjan jälkeen viimeisen noin 10 vuoden ajan on taas säännöllisesti julkaistu suomalaisia kirjoja. FILIn toiminta kirjallisuuden vientiorganisaationa ja sen tarjoamat käännöstuet ovat vaikuttaneet tähän ratkaisevasti.

Nousu lähti liikkeelle varsinkin lasten- ja nuortenkirjojen puolelta, esimerkiksi Timo Parvelan kirjoilla ja yllä jo mainitulla Tatu ja Patu -sarjalla on Unkarissakin innokkaita ja uskollisia faneja sekä lasten että aikuisten parissa.

Nykyään voi jo sanoa, että viime vuosien palkitut tai muuten esille nostetut suomalaiset (proosa)kirjat julkaistaan ennemmin tai myöhemmin myös unkariksi. Eniten huomiota Unkarissa on saanut Sofi Oksanen, joka vierailikin täällä mm. 2014, jolloin hän oli Budapestin kansainvälisten kirjamessujen kunniavieraana ja sai Budapest-palkinnon.

Laura Bábalta on viimeksi ilmestynyt syksyllä 2016 Sofi Oksasen Norma. Seuraavaksi julkaistaan Katja Ketun Yöperhonen (Gondolat), Ari Turusen Ettekö te tiedä, kuka minä olen (Typotex) sekä Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen Ystäväni Uljas (Cerkabella). 

Laura Bában käännöksiä voi hakea käännöstietokannasta.

Sigurður Karlsson

Tieni kääntäjäksi:

Kun aloin opiskella suomea 56-vuotiaana, oli takanani 37-vuotinen ura näyttelijänä, enkä todellakaan ajatellut hakeutuvani uudelle uralle ja kääntäjäksi. Lähinnä kaipasin uutta harrastusta ja ajattelin kieltenopiskelun käyvän aivovoimistelusta, kun näyttelijäntyössä työtilaisuudet vähenivät – kuten tuppaa käymään näyttelijöiden ikääntyessä.

Suomen valitsin siksi, että se tuntui haastavimmalta kieleltä omassa maailmankolkassani. Lisäksi se vähä, mitä tiesin maan historiasta ja kulttuurista, vaikutti sangen kiinnostavalta.

Suomen-lehtori yliopistollamme ehdotti sitten, että alkaisin kääntää. Olin kuulemma juuri oikeaa tyyppiä siihen hommaan ja jonkun täytyisi kääntää Tuntematon sotilas suoraan alkuperäiskielestä islanniksi! Näin arpa oli heitetty, Tuntematon sotilas ilmestyi islanniksi 2009 kolmantena käännöksenäni. Nyt olen työskennellyt oikeastaan kokopäiväisesti kääntäjänä viimeiset kymmenen vuotta.

Toive- tai lempikäännöksiäni:

Lempikäännökseni on aina se, jonka parissa sillä hetkellä työskentelen. Erikseen voisin vielä mainita Tapio Koivukarin Ariasmanin, joka sijoittuu Islantiin 400 vuoden taakse. Romaanin kääntäminen vaati valtavasti työtä mitä tuli sekä kieleen että historiallisten tapahtumien taustoittamiseen.

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Haastavinta suomesta kääntämisessä on se, että jokainen virke täytyy muotoilla uudestaan. Hyvin harvoin voi kääntää sanasta sanaan. Mutta toisaalta tämä myllertäminen on kaikkein hauskintakin.

Suomalainen kirjallisuus Islannissa:

Suomalaisella kirjallisuudella voi sanoa olevan kysyntää Islannissa juuri nyt. Viime vuosina on julkaistu vähintään kolme kirjaa vuodessa, mikä on suuri parannus kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin suoraan suomesta islanniksi käännettyjä teoksia oli julkaistu varmaan yhteensä kymmenen. Nyt niitä on kolmisenkymmentä. Myös kääntäjien määrä on noussut jopa kahteen!

Sigurður Karlsson kääntää parhaillaan Tapio Koivukarin uusinta romaania Unissasaarnaaja, joka on Koivukarin kolmas islanninnos ja Sigurður Karlssonin seitsemästoista käännös. Tätä ennen valmistui Maaria Päivisen On nälkä, on jano.

Sigurður Karlssonin käännöksiä voi hakea käännöstietokannasta.