Francisco Uriz

Kuva: Rogelio Allepuz

Hur jag blev översättare:

Det var i Puerto Rico 1973 som jag publicerade mina första översättningar till spanska av finlandssvenska poeter. Den gången var det Edith Södergran och Elmer Diktonius. Då hade jag redan översatt en stor antologi med latinamerikansk poesi till svenska tillsammans med Artur Lundkvist (utgiven 1962) och sedan ett urval av Pablo Nerudas och Nicolás Guilléns verk samt av ett antal spanska poeter.

Sedan, som ett tacksamhetsbevis för vad Lundkvist hade gjort för den spanskspråkiga litteraturen i Norden, översatte jag honom till mitt modersmål, spanska, och därmed började min riktiga översättarbana.

Det var mer av en slump – en förfrågan från Artur Lundkvist om jag kunde arbeta med honom – som jag började översätta, för mina studier – jag är jur. lic. – pekade i en annan riktning. Nåväl, inte bara en slump, mitt intresse och kärleken till litteratur, framför allt poesi, gjorde också sitt till.

Och hur kommer Finland in i bilden?

Kanske spelade Olympiaden 1952 en roll för en sportdåre som jag, men främst var det min vistelse i Finland i mitten av 1950-talet då jag träffade Jörn Donner. Han introducerade mig för den litteratur som jag inte kunde läsa i Francos Spanien, bl.a. Pablo Neruda och Bertolt Brecht. Han var ovärderlig för mig.

Senare fick jag av det nyinrättade FILI ett stipendium för att översätta en antologi, 15 poetas finlandeses (15 finlandssvenska poeter), och det var M L Rautalin och Marianne Bargum som raggade upp mig till ett översättarseminarium som FILI anordnade i Esbo i början av 1980.

De berömde mitt arbete och utan deras uppmuntran och FILIs ekonomiska stöd skulle jag inte ha översatt finlandssvensk poesi. På seminariet fick jag inte bara utmärkta presentationer av den finlandssvenska litteraturen – jag träffade också författare, bl.a. Bo Carpelan, Märta Tikkanen och Claes Andersson. Och det var den sistnämndes poesi som tilltalade mig mest.

Mitt största arbete är Poesía nórdica, en antologi på över 1 000 sidor poesi från de fem nordiska länderna (varav över 200 sidor från Finland), så vitt jag vet ett arbete utan motsvarighet i världen, och för vilket jag fick  priset för bästa översättning i Spanien (Premio Nacional de Traducción) 1996. Det var ett mödosamt arbete att välja författare, till slut över 150, göra ett urval av deras dikter, leta efter stöd från olika håll, säkra rättigheterna, mm. Det lättaste var att översätta!

 

Vad har den finländska litteraturen för ställning i ditt språkområde?

För bara några månader sen fick jag Claes Anderssons antologi (nästan 400 sidor) från förlaget och jag märkte att det är ett av mina mest älskade verk.

Finlands litteraturs ställning i Spanien, och förmodligen i Latinamerika, är inte stark. Namn som Aleksis Kivi, Mika Waltari, Frans Emil Sillanpää, Tove Jansson, Arto Paasilinna och Kjell Westö är inte helt okända i Spanien. Men så mycket mer är det inte.

Det behövs översättare för att sprida litteratur och det har inte funnits många översättare från finska.

1987 ägnade det spanska författarförbundet ACE ett speciellt nummer av sin tidskrift åt Finland, och presenterade texter av Veijo Meri, Kalevala, Claes Andersson, Tove Jansson, Mika Waltari, Rosa Liksom, Hannu Salama mm.

Men jag kan också tillägga att den person som vill bekanta sig med den finlandssvenska lyriken har gott om läsning: tre antologier, nästan 30 poeter från Edith Södergran till Agneta Enckel och fyra individuella presentationer av Elmer Diktonius, Gunnar Björling, Lars Huldén och Claes Andersson + Märta Tikkanens Århundradets kärlekssaga. Förutom de 220 sidor i Poesía nórdica. Jag har också tolkat Pentti Saarikoski via svensk översättning – vilket blev granskat, rättat och med beröm godkänt av Jyrki Lappi-Seppälä. Av de över 10 000 sidor nordisk poesi som jag har översatt, kommer alltså över 2 000 sidor från Finland. Det är kanske därför en kritiker för några år sedan skrev: “Det går en nordisk vind över den unga spanska poesin.”

Mitt intresse har varit att vara en bro mellan Norden och den spanskspråkiga världen, och numera också att bidra till att skapa ett kulturellt Europa fjärran från krämarnas Europa. Som ett bidrag till detta ändamål skapade jag 1990 översättarhuset i Tarazona, en plats för översättare från hela världen som har haft återkommande gäster från Finland.

När jag fick Premio Nacional för hela min översättargärning hyllade man mitt arbete som översättare, men jag värderar mina insatser i att hitta djärva förlag som kan tänka sig att ge ut nordisk poesi högre (jag är en översättare som nästan alltid haft ett ”normalt” arbete, antingen inom undervisning eller som translator i det svenska Utrikesdepartementet och som oftast hittat på vad jag ville göra och sedan letat förlag). Det finns inte många förlag – de flesta tänker med en räknemaskin i huvudet – villiga att ge ut så udda alster som finlandssvensk poesi av egen kraft utan stimulans från översättare, FILI, författare och förlag. Det är alltid små förlag för vilka översättningskostnaderna ter sig avskräckande, men utan dem skulle jag aldrig haft en chans att presentera så många nordiska poeter — där är FILIs insatser (och dess nordiska likvärdiga institutioner) avgörande.

 

Just nu arbetar Uriz på en antologi med nordiska poeter från Edith Södergran till Kristina Lugn.

Förutom ett antal spanska priser fick Uriz den Svenska Regeringens belöningsmedalj Illis Quorum 1985.

Urizs översättningar finns i vår översättningsdatabas, här följer ett urval:

 

Gabriele Schrey-Vasara

Tieni kääntäjäksi:

Vietin 15-vuotiaana kuukauden suomalaisessa perheessä, jonka tyttären piti parantaa saksan kielen taitoaan. Siinä aikana opin hieman suomea, mistä olin erityisen ylpeä, koska matkaoppaat väittivät että sitä olisi lähes mahdotonta oppia. Kieli kiehtoi minua, ja siksi valitsin fennougristiikan sivuaineeksi, kun lähdin opiskelemaan Göttingeniin. Pääaineitani olivat ranska ja historia.

Opinnäytteeni kirjoitin sitten Suomen historiasta, ja sain sen perusteella apurahan jatko-opiskeluun Helsingin yliopistossa. Aika pian selvisi, että jäisin Suomeen perhettä perustamaan. Silloin mietin työmahdollisuuksia ja päätin kokeilla, läpäisisinkö valantehneen kielenkääntäjän tutkinnon. Läpäisin, ja aloin etsiä käännöstöitä. Näin se alkoi. Ensin kaikki kävi hyvin hitaasti; sain käännöstöitä harvakseltaan ja kyseessä olivat suhteellisen lyhyet tekstit, enimmäkseen tieteelliset artikkelit. Tämä oli sikäli hyvä, että kääntäminenkin vaati alussa runsaasti aikaa. Nämä ensimmäiset vuodet olivat siis tavallaan oppivuosia.

1980-luvun lopulla sain työpaikan Helsingin saksalaisesta kirjastosta, mm. kirjaston vuosikirjan (”Jahrbuch für finnisch-deutsche Literaturbeziehungen”) toimitussihteerinä. Siinä toimessa pääsin paitsi kääntämään tieteellisiä artikkeleita ja otteita kaunokirjallisista teksteistä, myös tarkastamaan muiden vuosikirjaan kirjoittavien / kääntävien tekstejä. Arvokas kokemus oli myös seurata vuosikirjan päätoimittajan, Ingrid Schellbach-Kopran tarkkaa editointityötä.

Ingridin kautta ja hänen rohkaisemanaan sain myös ensimmäiset isommat käännöstyöt, jälleen ensin tietokirjallisuuden ja myöhemmin kaunokirjallisuuden puolella. Ensimmäinen kääntämäni romaani, Annika Idströmin Veljeni Sebastian, ilmestyi saksaksi 1992. Yhteistyö kirjan kustannustoimittajan Dietrich Simonin kanssa opetti minulle paljon lähtö- ja kohdekielisen tekstin suhteesta.


Kääntämisen ilot ja haasteet:

En ole kääntänyt kovin paljon muista kielistä, vain hieman ruotsista ja englannista, joten en oikein osaa tehdä vertailuja eri kielistä kääntämisen haasteista. Lähtökielestä riippumatta suurin haaste lienee tuottaa kohdekielellä tekstiä, joka vastaa mahdollisimman hyvin alkuperäisen tekstin tyyliä ja merkitysten vivahteita. Tieteellistä kirjallisuutta kääntäessä täytyy myös huomioida kulloisenkin tieteenlajin kielelliset käytännöt, jotka saattavat suomessa ja saksassa poiketa toisistaan (esim. sivistyssanojen käyttö, mutta myös lauseenrakenne).

Haastavaa, mutta samalla myös hauskaa, on kulttuurisidonnaisuuksien saattaminen toiseen kielelliseen ympäristöön. Varsinkin kaunokirjallisissa teoksissa ei oikein voi käyttää alaviitteitä selittämään saksankieliselle lukijalle outoja ilmiöitä, korkeintaan voi lisätä kirjaan sanaluettelon. Selitykset täytyy siis ”piilottaa” tekstiin, jos se on mahdollista ja tarpeellista.

Joskus olen myös tietoisesti jättänyt jotain selittämättä. Esimerkiksi Matti Röngän teoksissa poliisi Korhonen mainitsee silloin tällöin supisuomalaisia ilmiöitä, joista kirjojen päähenkilö, paluumuuttaja Viktor Kärppä, ei tiedä tuon taivaallista. Korhonen myös toteaa tämän useasti tarjoamatta Kärpälle kuitenkaan selitystä. Suomalainen lukija on näissä tapauksissa tavallaan Korhosen kengissä ja kokee Kärpän toiseuden ikäänkuin sisältäpäin. Saksalainen lukija sen sijaan lukee nämä pätkät nyt pikemminkin Kärpän silmillä – mutta vierauden tunne tästä kumminkin syntyy, joskin eri perspektiivistä.

 

Toivekäännöksiäni:

Yhtenä haaveenani on ollut ja on kääntää Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä. Romaanin tekevät mielenkiintoiseksi päähenkilöiden traagisiksi muotoutuvat tunteet sekä yhden porvarillisen elämänmuodon päättyminen. Näitä teos käsittelee tuoreeltaan, sisältäpäin. Myös romaanin kielessä aistii tuon elämänmuodon haurauden.

Ylipäätään kääntäisin mielelläni vanhemman kirjallisuuden helmiä. Uusimmista voisin mainita Anni Kytömäen teokset; uusinta en ole vielä ehtinyt lukea, mutta hänen esikoisensa, Kultarinta, teki vaikutuksen. Niinikään toivelistallani ovat jo pitkään olleet Tomi Kontion nuortenromaanit.

Tietokirjallisuuden osalta en tällä hetkellä pysty mainitsemaan yhtä tiettyä kirjaa, mutta historiaan ja kulttuuriin liittyviä teoksia kääntäisin mielelläni lisää. Tuorein saksannokseni tältä kentältä on Vesa Määtän Ylivoima vastassa eli kenraali K. L. Oeschin elämäkerta, joka antoi minulle tilaisuuden tutustua läheisesti mm. sotahistoriaan.


Käännösten vastaanotto Saksassa:

Viimeisen 20 vuoden ajan suomalaisen kirjallisuuden saksannosten määrä on selvästi kasvanut, erityisesti Frankfurtin kirjamessujen teemamaan tiennoilla 2014, minkä jälkeen tilanne on hieman tasaantunut. Ilahduttavaa on myös että teosvalikoima on laajentunut eikä enää rajoitu yhteen genreen.


Työn alla nyt:

Tuorein julkaistu käännös on Kati Hiekkapellon Tumma. Olen juuri saanut valmiiksi Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin ja nyt työskentelen jälleen Jahrbuch für finnisch-deutsche Literaturbeziehungenin parissa.

 

Gabriele Schrey-Vasara on palkittu valtion ulkomaisella kääntäjäpalkinnolla 2008, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkillä 2008, Theodor-Aue-kulttuuripalkinnolla 2010 ja Itävallan tasavallan kunniaristillä 2017.

Valikoima Gabriele Schrey-Vasaran käännöksiä, joita voi hakea käännöstietokannasta:

Tulan Yanardağ

Tieni kääntäjäksi: 

Olen Suomesta kotoisin ja siellä syntynyt. Molemmat isoisäni tulivat Suomeen tsaarinvallan aikana kauppiaiksi ja asettuivat sinne jo 1800-luvun lopulla. Omat vanhempani syntyivat jo Suomessa. Kotikielenä meillä oli tataarin kieli, mutta kävimme tietenkin suomenkielisiä kouluja.

Kun olin 17-vuotias, muutimme koko perhe isäni työn perässä Istanbuliin seitsemäksi vuodeksi. Me lapset opimme helposti turkkia tataarin kielen taitomme ansiosta, ja kävimme turkkilaisia kouluja. Ehdin opiskella kolmevuotisen lyseon jälkeen neljä vuotta taideteollisessa korkeakoulussa, ennen kuin palasimme Suomeen 1968. Mutta vain vuodeksi, sitten lähdin takaisin Turkkiin ja menin naimisiin mieheni Alin kanssa 1971.

Turkissa olin ensin pitkään kotiäitinä, 15 vuotta, ja sitten työelämässä aina vuoteen 2013 saakka. Nyt kun olemme eläkkeellä, asumme pienessä kylässä lähellä Marmarista, mikä on ihanan rauhallista Istanbulin-vuosien jälkeen.

Minun kohdallani kääntäjäksi päätyminen oli mukava sattuma. Istanbulissa toimivan Kalem Agencyn omistajiin kuuluva Mehmet Demirtaş on poikani luokkatoveri. Koska omistajapariskunta tiesi että olen suomalainen, he pyysivät minua kääntämään Pirjo Hassisen Kuninkaanpuiston, josta tuli ensimmäinen käännöskirjani. Se julkaistiin 2010.

Tuntui tosi kivalta saada tällainen haaste ja vaikka työ oli välillä tosi vaikeata, sain kirjan käännettyä. Seuraavat käännökset sujuivat jo paremmin!


Kääntämisen ilot ja haasteet:

Pitää ymmärtää suomen kieltä niin hyvin,ettei tarvitse miettiä tekstin merkitystä pitkään, se on jo suuri avu kääntämisessä.

Se, kuinka hyvin pystyy saamaan kirjailijan mietteet ja sanomat toiselle kielelle on isoin haaste. Pitää myöntää, ettei se ole aina mahdollista, etenkään eri maiden kulttuurierojen tähden.

Kirjojen kääntäminen on tosi mielenkiintoista ja hauskaa ja nautinnollista, niin kauan kuin teksti ei ole liian monimutkaista. Monimutkaisuus estää sujuvuuden ja on väsyttävää ja hidastaa kääntäjäparkaa…


Käännösten vastaanotto Turkissa:

En ole kovinkaan aktiivisesti seurannut kääntämieni kirjojen vastaanottoa tai palautteita. En tiedä, kuinka paljon niitä on myyty tms. Turkissahan kirjojen lukijoita väkimäärään nähden on prosentuaalisesti hyvin vähän, joten suuria  painosmääriä ei voi odottaa.


Työn alla juuri nyt:

Viimeisin ilmestynyt käännös on Tommi Kinnusen Neljäntienristeys ja nyt työn alla on Katja Ketun Kätilö.

Tulan Yanardağinille on myönnettty heinäkuun alussa Suomen Leijonan Ansioristi. Tulan Yanardağin käännöksiä voi hakea käännöstietokannastamme:

 

Aloittelevien kääntäjien kurssi

Joka toinen vuosi järjestettävä aloittelevien kääntäjien kurssi pidetään taas elokuussa Helsingissä. Se toteutetaan yhteistyössä Opetushallituksen (ent. CIMO) kanssa 21.–31.8.2017.

Kurssinjohtajana toimii kääntäjä, kirjailija Stefan Moster ja mukaan on valittu 15 osallistujaa, jotka kääntävät 10 eri kielelle.

Aloittelevien kääntäjien kurssi järjestetään nyt yhdeksännen kerran ja se on toiminut alkusysäyksenä monille ammatissa nykyään toimiville kääntäjillemme. Kurssin tavoitteena on valmistaa kaunokirjallisuuden kääntäjän ammattiin, edellytyksenä osallistumiselle on riittävä kielitaito ja kiinnostus kirjallisuutta kohtaan.

Tällä kertaa yksi erityisteema kurssilla on sarjakuvan kääntäminen, mistä alustaa Kirsi Kinnunen.

Delfina Sessa

Tieni kääntäjäksi:

Suomeen, suomen kieleen ja kääntäjäntyöhöni liittyy sekä surullisia kokemuksia että hienoja elämyksiä ja hauskoja tarinoita. Vastaan kysymykseen mukavalla tositarinalla.

80-luvun loppupuolella minä en tiennyt suomen kielestä yhtään mitään. Pohjoismaissa en ollut koskaan käynyt. Opiskelin muuta, ja suomen kieli oli muutenkin lähinnä tuntematon meille italialaisille. Kävi sitten niin, että kohtalokkaalla paikallisjunamatkalla yliopistoon jouduin ahtautumaan kahden interaililla matkailevan suomalaistytön viereen. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta sen verran hidas, että ehdin kuunnella – mitään kuitenkaan ymmärtämättä – tyttöjen ihmeellistä rupattelua ja jopa ihastua heidän puhumaansa kieleen. Suureksi hämmästyksekseni yliopistosta löytyi todellinen ja voimissaan oleva suomen kielen laitos, ja – nuori kun olin – heittäydyin saman tien mukaan. En edes tullut ajatelleeksi, että suomen kielen opiskelusta voisi olla hyötyä.

Myöhemmin innostuin kääntämisestä ja hain harjoittelupaikan monelta taholta yhtä itsepäisesti kuin tuloksetta: ”Valitettavasti emme ole kiinnostuneet opiskelemistasi kielistä”, minulle jatkuvasti joskin asiallisen kohteliaasti vastattiin. En siis kelvannut harjoittelijaksi enkä liioin kääntäjäksi. Opiskelemani kielet lienevät olleet joko liian yleisiä, kuten englanti, tai liian harvinaisia, kuten suomi. Mutta vuosien mittaan minusta tuli kuin tulikin sopivan kiinnostava.

Suomen liityttyä EU:n jäseneksi minulle vihdoin myönnettiin harjoittelupaikka Euroopan parlamentin käännösosastolla. Samana vuonna sain vihdoinkin myös apuopettajan harjoittelupaikan Suomeen vaihto-ohjelman kautta. Piti tehdä valinta. Koska olin kauan toivonut molempia, päätin lyhentää kummankin harjoittelun keston niin, etten joutuisi luopumaan kummastakaan kokonaan.

Parlamentin jälkeen lähdin Suomeen, jonne sitten jäin joksikin aikaa vaihto-ohjelman päätyttyä. Suomessa työskentelin mm. kääntämisen parissa. Silloin molemmat vaalimani ihanteet, oppia suomea ja tulla kääntäjäksi, yhdistyivät ja vahvistuivat. Jälkeenpäin katsottuna näyttää siltä, että kielenkääntäjäksi tulemisen prosessi alkoi saada oikeat puitteensa juuri noina vuosina.


Kääntämisen ilot ja haasteet:

Haastavinta on se, että aina oppii, aina on jotain mietittävää, aina on uutta ja ihmeellistä. Kielet muuttuvat, tyylit moninkertaistuvat, lähtö- ja kohdekielet ovat jatkuvan muutoksen alla. Suomen kirjallisuus kasvaa ja muuttuu nopeasti, ainakin sen olen huomannut viimeisen 20 vuoden aikana.

Hauskaa suomen kielessä on esimerkiksi onomatopoeettisten sanojen analysoiminen ja kääntäminen. Erään kielentutkijan kiehtovan vaikkakin vanhentuneen teorian mukaan kielet, joihin sisältyy paljon onomatopoeettisia sanoja, ovat aidompia ja niiden puhujakunta on lähempänä luontoa. Minusta aina tuntuu, että jos sana jäljittelee luontoa, se viittaa heti luonnon ilmiöiden havaitsemiseen kaikilla aistilla, mikä puolestaan vaatii pysähtymistä ja keskittymistä aistimiseen. Ja sama koskee muita ilmiöitä.

Suomen kieli hyödyntää tietynlaisia ominaisuuksiaan, kuten esimerkiksi niin sanottujen taka- ja etuvokaalien äänieroa. Ei voi olla ihmettelemättä, miten ilmaistaan naurun laatua ja ääntä yhdellä sanalla, esimerkiksi hohottaa, hahattaa, hihittää, kikattaa ja käkättää, tirskua tai tirskahtaa ja nauraa tyrskiä…. Ja kääntäjä hamuilee sanoja, jotka luisuvat käsistään, kunnes … Miten voi ilmaistaa hohotusta herättävän sanan vaikutusta ja samalla sen ivallista sävyä toisella kielellä?

Omalaatuisen haasteen muodostavat myös uudissanat. Kirjailija (ja puhujakin) voi itse muuntaa sanavartaloita ja -päätteitä ja sepittää uusia sanoja, joita ei löydy sanakirjoista. Turun yliopiston professori mainitsi kerran unohtamattoman hauskan esimerkin. Kun Suomen markkinoille rantautui naisten alusvaate nimeltään ”body”, kielen ammattilaiset ehdottivat muun muuassa sanaa ”tyrkytin”.


Toivekäännöksiäni
:

Lisää Rosa Liksomia ilman muuta, Juhani Ahon Helsinkiin, haluaisin myös kääntää Turkuun sijoittuvan nykyromaanin tai trillerin, Maria Jotunin näytelmän tai novellikokoelman ja Minna Canthin kertomuksen, Leena Krohnin lastenkirjan. Haluaisin myös, että Tatu ja Patu -kirjoja otettaisiin vastaan ja mainostettaisiin kunnolla Italiassa, jotta voisin kääntää niitä. Ja haluaisin kääntää lisää Timo Parvelaa. On myös muita kirjoja, joista pidän, mutta en ryhdy nyt listaamaan kaikkea.

Tietokirjallisuuden saralla puuttuu vielä historiallisen henkilön elämäkerta, ja olisi kiintoisaa kääntää kirja (eritoten koulun) opetuksesta, tai Suomessa sovelletuista oppimisen, opettamisen ja kouluttamisen menetelmistä ja näihin liittyvistä tutkimuksista. Kääntäisin mielelläni jopa teoksen kääntämisestä, eli suomalaisten tutkijoiden tutkimustuloksia, vaikka ala on englannin dominoima eikä se koskaan tule onnistumaan.


Käännösten vastaanotto Italiassa:

Italian kustannusmaailma on ollut murroksessa. Siinä missä ennen oli perinteisiä, isoja kustantajia ja tiettyihin aiheisiin erikoistuneita pienkustantajia, nyt on joko isoja konserniyhtiötä, jotka ostivat itsenäisiä ja tunnettuja pienkustantamoja, tai hiljattain ilmestyneitä erikokoisia kustannusfirmoja. Ja kaikki tuottavat kaikenlaista.

Suomen kirjallisuuden leviäminen Italiaan alkoi Arto Paasilinnan humorististen teosten myötä. Muuta kuin Paasilinnaa oli kauan vaikea saada markkinoille. Stieg Larssonin myyntimenestys taas merkitsi uuden genren kehittymistä: pohjoismainen trilleri ja pohjoismainen ”noir”. Pohjoiset kirjailijat näyttivät olevan synkkyydestään ja moderniudestaan ennennäkemättömien rikosten mestareita. Pienelläkin kustantajalla pitää olla pieni ”thriller nordico”-sarja.

Myös naisten asiaa arvostetaan, se nähdään osana pohjoismaisen tasa-arvoisen ja kehittyneemmän yhteiskunnan osaamista. Muutenkin Suomi on sen verran laajalti tunnettu, että jokaisen kustantajan tuotannossa pitää olla ainakin yksi suomalainen teos.

Palautetta saan eri tavalla. Artikkeleita eri lehdissä, radiohaastatteluja ja -arvosteluja, yhteydenottoja. Joskus koululaiset lukevat kääntämäni kirjan, usein opettajan kannustamana, ja ottavat yhteyttä. Usealla on kysyttävää.

Näkyvyydestä voin sanoa, että nykyään julkaistaan niin paljon, että on vaikea saada varsinaista näkyvyyttä ellei ole kyse julkkiksen elämäkerrasta tai vastaavasta. Palkinnot tietysti auttavat huomattavasti, joskin siinäkin on omia pulmia ja salaisuuksia. Joka tapauksessa kulttuuritapahtumat ovat eittämättä tärkeitä, koska ne kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän.

Saa nähdä, mitä kirjojen mainoskampanjoista tulee nykyisessä verkkoon keskittyvässä maailmassa, jossa kustantajat mieluummin nojautuvat (halpaan) nettiin kuin muihin kanaviin. Jääkö mainos kuplaan vai pystytäänkö laajentamaan lukijakuntaa?

Vuonna 2014 Rosa Liksomin Hytti nro 6 oli Strega europeo -palkinnon ehdokkaana viiden italiaksi käännetyn kirjan joukossa. Palkinnon yhteydessä italian kääntäjille ei annettu minkälaista arvoa. Kirjojen kääntäjien asemaa saati olemassaoloa ei tunnustettu: en voinut edes toimia tulkkina haastattelutilaisuudessa. Tänä vuonna ehdokkaina olevien kirjojen kääntäjät on sentään mainittu. Kai jonkilainen kehitys sekin on.


Työn alla juuri nyt:

Viimeksi on ilmestynyt Tarmo Kunnaksen Fasismin lumous, mikä oli iso urakka. Se on paksu kirja ja sisältää lukuisia sitaatteja, joita piti etsiä Italian kirjastoista. Aihe ei ollut lainkaan helppo. Perehdyin jopa Heideggerin filosofiaan.

Työn alla on Sanna Iston Maan alaiset. Harmittaa se, etten pääse käymään Suomenlinnaan tutkimaan linnoitusta, mihin teos sijoittuu, ennen kuin minun täytyy jo palauttaa käsikirjoitus kustantajalle.

Daniela Sessan käännöksiä, joita voi hakea käännöstietokannastamme:

Michal Švec

Tieni kääntäjäksi:

Kävin 1996 12-vuotiaana ensimmäisen kerran Suomessa, pioneerileirillä. Suomi ja suomen kieli tuntuivat minusta niin erikoisilta, että ihastuin sekä maahan että sen kieleen ja kulttuuriin heti. Muistan yrittäneeni ymmärtää oudon kielen perusteita vertaamalla suomen- ja englanninkielisiä tekstejä junassa. Ei onnistunut.

Lukiolaisena kävin Suomessa vielä muutaman kerran ja kiinnostukseni Suomea kohtaan kasvoi. Koska olen aina ollut lukutoukka, laadin itselleni suomalaisten kirjojen tšekinnösten listan ja aloin lukea antikvariaateista ostettuja ja kirjastosta lainattuja suomalaisia romaaneja ja novelleja (uusia käännöksiä suomesta julkaistiin silloin nykytilanteeseen verrattuna vähän, ei enempää kuin kaksi tai kolme kirjaa vuodessa, Mika Waltarin romaanien uusintapainoksia lukuun ottamatta).

Suomen kielen opiskelu Kaarlen yliopistossa Prahassa oli minulle selvä valinta ja toinen senaikainen iso harrastukseni egyptologia sai jäädä sivuun. Palattuani opiskeluvaihdosta Korpilahden Alkio-opistosta aloin tehdä vapaaehtoistyötä Prahan Pohjoismaiden kulttuurikeskuksessa, Skandinavian talossa, ja Suomen kulttuurista tuli opiskeluni ohella myös jokapäiväinen työni, joka motivoi minua perehtymään varsinkin Suomen nykykirjallisuuden yhä syvemmin. Jo yliopistoaikana yritin tšekintää runoja ja lyhyitä tekstejä ja kun tuli tarjous kääntää Emmi Itärannan Teemestarin kirja, heittäydyin käännöstyöhön suurella innolla.


Kääntämisen ilot ja haasteet:

Vaikka se voi olla monelle yllättävää, minun näkökulmastani kääntämisessä on haastavinta käyttää hyvin, taitavasti ja sopivasti omaa äidinkieltä, varsinkin kun alkukieli ja kohdekieli ovat niin erilaiset kuin suomi ja tšekki. On erittäin vaikeaa saavuttaa ilmaisutapaa, jossa kirjailijan kieli, sävy, kielikuvat ja -leikit säilyvät mahdollisimman hyvin ilman että käännös kuulostaa vieraalta, oudolta tai luonnottomalta.

Haasteita minulle tuovat myös eräät pikkusanat ja lyhyet lauseet, joita on suomen kielessä runsaasti ja jotka käytännössä eivät tarkoita melkein mitään tai eri kontekstissa voivat tarkoittaa kahta tai kolmea aivan eri asiaa. Niiden sopivaa merkitystä on usein mahdotonta löytää sanakirjasta. Kääntäminen kahden pienen kielen välillä on vaikeaa myös ihan pragmaattisista syistä – laajempia sanakirjoja ei ole olemassa, erikoissanakirjoista puhumattakaan. Sanan merkityksen etsiminen esimerkiksi englannin kautta taas tuo mukanaan tiettyjä ongelmia.

Suomesta kääntäminen on monesta syystä erittäin haastavaa, mutta onneksi minä olen aina tehnyt yhteistyötä hyvien toimittajien kanssa. Kääntäjäkollegoilleni Vladimír Piskořille ja Lenka Fároválle olen velkaa siitä, että käännökseni ovat hyviä. Eikä käännöksestä koskaan tule hyvä ilman hyvää toimittajaa.

Hauskinta kääntämisessä on, että siinä oppii paljon. Eikä vain suomen kielestä. Kirjaa kääntäessä pitää perehtyä eri aloihin, historiallisiin aikakausiin, kirjallisiin teoksiin ym. Pitää tutkia tapahtumapaikkojen karttoja, kuvattujen eläinten ja kasvien valokuvia ja piirroksia, katsoa elokuvia ja maalauksia, joihin viitataan, kuunnella sävellyksiä ja iskelmiä, etsiä lainauksia raamatusta, Kalevalasta, runoista ja romaaneista, jne. Käännöstyö tuo tavallan työpöydälle koko maailman kaikkine kiinnostavine asioineen, joita ei ehkä koskaan muuten tulisi ihmisen mieleen.

Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa kääntäessäni luin japanilaisista puutarhoista ja teeseremoniasta, Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät mm. aivojen toiminnasta ja USA:n yliopistoista, ja kun minulla oli Pentti Saarikosken Kirje vaimolleni työn alla, selaimessani oli koko ajan auki Dublinin kartta ja pöydälläni Joycen Odysseus ja Dublinilaiset, Saarikosken Kootut runot ja Pekka Tarkan kaksiosainen Pentti Saarikoski.


Toivekäännöksiäni
:

Ehdottomasti runous (varsinkin Eino Leinon ja 1900-luvun alun runoilijoiden sekä Eeva-Liisa Mannerin ja muiden modernistien tuotanto), mutta runokokoelmille on niin vaikea löytää kustantajaa. Esimerkiksi Eeva-Liisa Mannerin Jos suru savuaisi -kokoelman tšekintämäni tekstit edelleen kypsyvät vihkossani pöytälaatikossa. Vaikka ne ainulaatuisella lyyrisellä tavalla tematisoivat Tšekkoslovakian miehitystä vuonna 1968, en vielä onnistunut saamaan yhtään tšekkiläistä kustantajaa kiinnostumaan niiden julkaisemisesta. Myös Pentti Saarikosken Katselen Stalinin pään yli ulos olisi ihana kääntää. Sen lisäksi unelmoin isosta suomalaisen runouden antologiasta.

Proosateoksista haluaisin eniten kääntää Emmi Itärannan toisen romaanin Kudottujen kujien kaupunki ja Raija Siekkisen novelleja. Myös klassikot kiinnostavat minua, varsinkin 1900-luvun alkupuolelta on suomesta tšekinnetty vain aika harva merkittävä teos.


Käännösten vastaanotto Tšekeissä: 

Suomalaista kirjallisuutta julkaistaan nyt Tšekissä ennätysmäärin. Viime aikoina on ilmestynyt noin 15 käännöstä suomen kielestä vuodessa, mikä on ihan uskomatonta. Ja kääntäjille kivaa, koska työtä riittää. Suomalaiset kirjailijat myös mielellään vierailevät meillä erilaisissa tapahtumissa, esimerkiksi Prahan kirjamessuilla tai Skandinavian talon järjestämillä festivaaleilla ja kirjailijatapaamisissa. Eli suomalaista kirjallisuutta ei siis ainoastaan lueta, mutta siitä myös keskustellaan tekijöiden kanssa, mikä on oikein hienoa.

Itse olen iloinen, että kääntämäni kirjat ovat herättäneet kiinnostusta ja löytäneet tyytyväisiä lukijoita. Teemestarin kirjaa luetttiin Tšekin radiossa ja Jussi Valtosen romaanista nauhoitetaan tšekinkielistä äänikirjaa.


Työn alla juuri nyt:

Parhaillaan viimeistelen Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaania (koko vuoden kestäneen työn jälkeen se on vihdoin oikovedoksina, ilmestyy syksyllä). Työn alla on myös Helena Sinervon Runoilijan talossa sekä Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin Kepler62 -sarja, jota käännän tyttöystäväni kanssa. Minä käännän Parvelan suomenkielisiä kirjoja, hän taas Sortlandin norjankielisiä ja sitten hiomme tekstejä yhdessä. En osaa kuvitella hauskempaa yhteistyötä!

 

Michal Švecin käännöksiä, joita voi hakea käännöstietokannastamme:

 

 

 

 

 

 

 

David McDuff

David McDuff, kuva: Anna McDuff

Tieni kääntäjäksi:

Olen laajentanut kielivalikoimaani venäjästä saksaan ja pohjoismaisiin kieliin. Suomenruotsalaisen kirjallisuuden pariin päädyin tietysti ruotsin kautta, mutta sitä kautta kiinnostuin myös suomenkielisestä kirjallisuudesta. Se tuntui luonnolliselta kehitykseltä.

Kieltä opiskelin Lontoon ja Helsingin yliopistoissa. Väittelin aikanaan Edinburghin yliopistosta Venäjän kielen ja kirjallisuuden tohtoriksi.

 

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Kaunokirjallisessa käännöstyössä haastavinta on saada alkuperäisteoksen kulttuuri käännettyä. Tämä on välillä ainutkertaisen hankalaa juuri Suomen kielen ja kulttuurin kohdalla. Mutta se on myös kutkuttavaa ja onnistuessaan tietysti hyvin mukavaa.


Toivekäännöksiäni
:

Haluaisin kääntää vielä lisää Saima Harmajaa ja Kaarlo Sarkiaa.


Käännösten vastaanotto: 

Toivon, että lukijat ovat löytäneet käännöksiäni ja nauttineet niistä, esimerkiksi juuri suomalaisen runouden englanninnoksista. Olen saanut erityisen paljon palautetta Eeva-Liisa Mannerin englanninnoksista, joita tein Hildi Hawkinsin kanssa.

 

Työn alla nyt:

Viimeisin julkaistu käännökseni on Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis. Tällä hetkellä luen uudestaan Kaarlo Sarkian runoja.

Julkaisen runokäännöksiä verkossa:
https://nordicvoicesinprint.wordpress.com/

ja kirjoitan blogiin
http://nordicvoices.blogspot.fi/

 

David McDuff on kääntänyt paljon myös Books from Finland -kirjallisuuslehdelle, jonka arkistoa on digitoitu verkkosivuille.

David McDuff palkittiin Suomen valtion ulkomaisella kääntäjäpalkinnolla 2013. Hän sai 1994 George Bernard Shaw / TLS -kääntäjäpalkinnon ja Finlands Svenska Författareföreningin suurpalkinnon (Stora pris) 2006.

Valikoima David McDuffin julkaistuja käännöksiä, joita voi hakea käännöstietokannasta: