Stefan Moster

Tieni kääntäjäksi:

Minusta tuli kääntäjä, koska halusin tehdä työtä kirjallisuuden parissa enkä uskaltanut ryhtyä kirjailijaksi. (Kykenin korjaamaan asian vasta 40-vuotiaana, kun ryhdyin myös kirjailijaksi.)

Kääntäjä suomesta minusta tuli, koska tein ensimmäiset kokeilut kääntämisen parissa kääntämällä suomenkielisiä runoja, ja sain siitä rohkaisevaa palautetta.

Sitä paitsi huomasin, että monessa suomesta saksaksi käännetyissä teoksissa oli puutteita. Ei välttämättä virheitä, mutta omituinen sävy, joka ei vakuuttanut minua.

 

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Haastavinta suomesta kääntämisessä on, että suomen kieli on niin kaukana saksan kielestä, että kääntäjän täytyy tehdä isoja askeleita eikä voi nojata mitenkään lähtökieleen. Hänen täytyy mennä syvään suomalaiseen tekstiin ja sitten lähteä siitä kokonaan pois. Saksannoksessa ei saa enää olla jälkeäkään siitä, millainen suomen kieli on.

 

Toivekäännöksiäni:

Haluaisin joskus kääntää kokoelmallisen Kai Niemisen runoja, koska ne tekevät hyvää. Niiden kääntäminen on kuin söisi vitamiineja ja rauhoittavia samaan aikaan.

 

Käännösten vastaanotto Saksassa:

Suomalaisen kirjallisuuden asema Saksassa on toisaalta erittäin hyvä, koska sitä on kuitenkin käännetty aika paljon viime vuosina. Toisaalta asemassa on toivomisen varaa, koska suomalaiset kirjailijat eivät ole vielä yleisesti tuttuja, eivät edes kriitikoille. Ja edelleen on niin, että saksalaiset kustantajat harvoin satsaavat suomalaiseen kirjailijaan. Aina on tärkeämpiä kirjoja, saksalaisia tai amerikkalaisia.

Sain heti alussa murskakritiikkejä ihmisiltä, jotka asuvat Suomessa. Kun taas kustantajilta ja kriitikoilta ei tullut kuin hyvää palautetta.

Joskus kävi niin, että saksannos sai jopa palkinnon, ja kuitenkin löytyi joku suomalainen henkilö, joka oli löytävinään virheitä. Sen kanssa pitää osata elää. Ihan sama, kehutaanko vai haukutaanko, kun voi olla oman käännösratkaisun takana.

Palkinnot: niitä ei ole paljon eikä mainitsemisen arvoisia. Paitsi ehkä ensimmäinen: Münchenin kaupungin käännöspalkinto jonka sain jo 1997 Mirkka Rekolan runojen kääntämisestä. Se oli tärkeä, koska se antoi ymmärtää, että pystyn kääntämään runojakin vakuuttavasti.

Ja tietenkin olin kiitollinen kuin sain 2001 Suomen valtion kääntäjäpalkinnon. Mutta siitä on aikaa…

 

Työn alla nyt:

Viimeksi ilmestyneet: Petri Tammisen Meriromaani ja Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Tällä hetkellä en käännä koska kirjoitan omaa uutta romaania. Ensi vuonna käännän sitten – inschallahVolter Kilven Alastalon salissa.

 

Valikoima Stefan Mosterin käännöksiä, joita voi hakea käännöstietokannastamme:

Taissia Djafarova

Tieni kääntäjäksi:

Olen syntynyt Bakussa, kaupungissa, joka on kuuluisa öljystään. Isoisäni työskenteli öljyalalla ja teki yhteistyötä Nobelin firman kanssa, hänellä oli ruotsalaisia ja suomalaisia ystäviä. Kotikirjastostamme löytyi vanha suomi-ruotsi-venäjä -sanakirja, se oli Helena Kajanderin toimittama. Juuri tämä sanakirja auttoi minua myöhemmin oppimaan kieltä.

1970-luvulla opiskelin Moskovassa sen Kirjallisuusinstituutissa. Siellä oli myös suomenkielisten kääntäjien osasto. Seminaaria johti suomalaisen kirjallisuuden kääntäjä Vladimir Bogatshev, jonka tunneilla kävin.

Menin 1980-luvulla naimisiin suomalaisen kanssa. Kuulin kauniisti puhuttua suomen kieltä ja ihastuin sen melodiseen sointiin.

 

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Niin kuin kaikessa kääntämisessä haastavinta on löytää eksaktit vastineet ja saada myös kielen rytmi ja kauneus esiin. Suomalaisesta huumorista pidän, se ei ole samanlaista kuin Venäjällä. Minun Suomalaisen huumorin antologiani sai hyvän vastaanoton Moskovassa.

 

Toivekäännöksiäni:

Haluaisin kääntää ja koota modernin suomalaisen lyriikan antologian. Olen toimittanut azerbaidzanilaisen runoantologian suomeksi, sen kääntämiseen osallistuivat monet suomalaiset runoilijat.

 

Käännösten vastaanotto Venäjällä:

Suomalaisen kirjallisuuden asema on vahvistunut viime vuosina, kiitos myös FILIn. Mutta Suomi on lähin naapurimme ja aina kiinnostanut venäläisiä.

 

Työn alla juuri nyt:

Viime aikoina olen Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kääntänyt suomalaista runoutta ja kirjoittanut esseitä Suomesta, Kalevalasta ja suomen kielestä kääntämisestä yleensä. Esseet on julkaistu Bakussa Literaturnyi Azerbaidzan -aikakauslehdessä numero 8 sekä Kaspyi-viikkolehdessa. Nämä esseet tullaan julkaisemaan myös Mir Severa (’Pohjoinen maailma’) -aikakauslehdessä sekä Literaturnaja Rossijassa.

Työn alla paraikaa minulla on iso käännösprojekti.

Vuonna 2017 minulle myönnettiin Bakussa arvonimi Taiteen ansioitunut toimihenkilö. Sain sen tähänastisesta työstäni sekä kirjastani, joka kertoo bakulaisen sivistyneistön elämästä Stalinin ajalla.

 

Valikoima Taissia Djafarovan käännöksiä, joita voi hakea käännöstietokannastamme:

 

 

 

 

Turid Farbregd

Tieni kääntäjäksi:
Olen kotoisin Lounais-Norjan maaseudulta, jossa ei ole perinteisiä suhteita tai siteitä Suomeen. Eikä maittemme välillä tuolloin juuri ollut perinteitä kirjallisuuden alallakaan. Jos ylipäätään käännettiin Suomen kirjallisuutta, sitä tehtiin melkein poikkeuksetta ruotsin kielen kautta.

Ennen kuin aloitin kansakoulun, luin sekä tanskaa että ruotsia, jotka ovat verrattavissa norjan murteisiin, mutta suomen kieli oli kovempi pähkinä. Koin, että pohjoismaisen yhtenäisyyden säilyttämiseksi oli tärkeätä oppia sitäkin. Vuodesta 1970 lähtien olenkin asunut Helsingissä, jossa toimin monta vuotta yliopiston norjan kielen lehtorina. En varsinaisesti pidäkään itseäni kääntäjänä, eräänlaisena välittäjänä kylläkin. Ennen kaikkea solidaarisuuden tunne on ohjannut elämääni.

Opiskellessani 1960-luvulla Norjan televisio pyysi minulta käännöstekstejä suomalaisiin filmeihin. Eräs kustantaja huomasi nimeni ja halusi, että kääntäisin kirjoja. Ensimmäinen niistä ilmestyikin vuonna 1974. Vuodesta 1982 lähtien olen kääntänyt myös virosta. Olen tehnyt lisäksi sanakirjatyötä ja toimittanut Virosta kertovaa aikakauslehteä norjaksi. Tämä kaikki selitykseksi sille, että olen elämäni aikana kääntänyt suhteellisen vähän.

 

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Suomella ja Norjalla on paljon yhteistä, kun ajatellaan esimerkiksi maan kokoa, kulttuuria, ilmastoa, ajattelutapaa, yhteiskunnallisia rakenteita. Samalla kielet ovat niin erilaisia, että niitä ei helposti sotketa keskenään. Siinä mielessä kääntäminen suomesta norjaksi on melko helppoa. Jokainen teos on siitä huolimatta erittäin haasteellinen ja saattaa välillä ajaa epätoivon partaalle, useimmiten kielten erilaisten rakenteiden takia.

Onnistuneista lopputuloksista voin kiittää suomalaisia avustajiani, lähinnä Irja Erkkilää ja Vuokko Hosiaa, jotka kärsivällisesti vastailevat kysymyksiini ja auttavat kaikkien ongelmien selvittämisessä. Norjan puolella kiitän kollegaani Tor Tveitea, joka viime vuosina on toimittanut kaikki käännökseni. Tärkeinä oppimistilaisuuksina pidän myös niitä kertoja, joina olen itse toimittanut kollegojeni Morten Abildsnesin, Tor Tveiten ja Merethe Eidstøn tekstejä.

 

Suomalainen kirjallisuus Norjassa:

Suomen kirjallisuus saa Norjassa yleensä hyvän vastaanoton lehdistössä: kirjallisuuden ammattilaiset, kriitikot, ihastuvat. Silti myynti harvoin vastaa kustantamojen odotuksia. Spontaania palautetta sain Juha Jokelan Fundamentalistin ensi-illassa Oslossa, jossa olin itse läsnä, kun yleisö kiitti näytelmän kieltä.

 

Toivekäännöksiäni:

Odotan kärsimättömänä Sofi Oksasen Viro-kvartetin neljättä osaa. Yhdellä tasolla Oksanen on ollut minulle tärkein kirjailija, koska hänen kauttaan tietoisuus Virosta on levinnyt niin tehokkaasti. Henkisesti läheisiksi olen kokenut varsinkin virolaisen Viivi Luikin sekä suomalaiset Juha Itkosen ja Katja Ketun. Toisaalta kaikki kirjailijat ja teokset ovat rakkaita.

 

Työn alla nyt:

Minun norjantaminani ovat tänä vuonna ilmestyneet Katja Ketun Yöperhonen ja Tommi Kinnusen Lopotti. Lisäksi Minna Rytisalon Lempi on jo käännetty, ja Pajtim Statovcin Tiranan sydän lähestyy loppua, mutta ne ilmestyvät vasta ensi vuoden puolella.

 

Turid Farbregdin saamia palkintoja: Via Estica 1989, Bastianprisen 1989, Médaille Karel Čapek 2002, Kritikerprisen 2014, valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto 2016, Det skjønnlitterære oversetterfonds pris 2017.

 

Valikoima Turid Farbregdin käännöksiä, joita voi hakea käännöstietokannastamme:

 

Owen Witesman

Tieni kääntäjäksi:

Tieni kääntäjäksi on ollut täynnä yllätyksiä ja yhteensattumia – en koskaan olisi voinut ennustaa päätyväni tähän ammattiin. Likinäköisyyden takia minusta ei tullut taisteluhelikopterin lentäjää. Alussa suomen kielen taitoni kehittyi sillä, että 90-luvulla vietin kaksi vuotta kartoittamassa suomalaisten etuovia ja olohuoneita Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon eli ”Mormoni-kirkon” lähetyssaarnaajana. Lähtö Suomeen tuli komennuksesta eikä omasta valinnastani, ja vaikka maantieteen ystävänä tiesin sitä ja tätä Suomesta, en voinut aavistaa, miten hyvin kotiutuisin tähän vähäpuheisten miesten lintukotoon. Lähetystyön aikana asuin seitsemällä eri paikkakunnalla Oulusta Keravalle ja Savonlinnasta Turkuun, joissa opin muun muassa haastelemaan savvoa ja tottelemaan humalaisen pistoolimiehen käskyjä. Kylien ja lähiöiden kadut olivat vähän erilainen kielikoulu kuin yliopisto. Ennen kaikkea solmin elinikäisiä ystävyyssuhteita ja rakastuin syvästi maahaan ja kansaan, niin ristiriitaisia ja äärimmäisiä kuin ne voi ollakin.

Palattuani kotiin Yhdysvaltojen huitsin Utahiin jätin tietotekniikan opinnot väliin ja rupesin opiskelemaan kielitiedettä ja filosofiaa. Suureksi onnekseni ensimmäinen suomen kielen proffani, Ralph Larson, oli julkifennofiili, joka haastoi kaikki oppilaitaan tekemään jotain ”suomen hyväksi” kielitaidoillaan. Nuorena idealistina otin haasteen todesta, ja rupesin päättötyöksi kääntämään Minna Canthin Papin perhettä englanniksi. Sen jälkeen lähdin Indiana Universityyn lukemaan fennougristiikkaa. Sieltäkin löysin innokkaan suomen kielen lehtorin, Joensuun yliopistolta lainassa olevan Hokkasen Tapion, joka rohkaisi minua kehittämään kääntämisen harrastustani. Pian tuli ensimmäinen julkaisu, käännös Hannu Raittilan romaanista Uhrikivi Toronton Universityn Journal of Finnish Studiesissa.

Suurin käänne kääntäjän uralle tuli kuitenkin silloin kun sain harjoittelijan duunin FILIstä. Olin ollut valmistelemassa alustusta suomen kirjallisuuden kääntämisestä englanniksi, jossa tärkeänä lähteenä oli FILIn käännöstietokanta, ja huomasin, että FILIllä ja CIMO:lla oli tällainen harjoitteluohjelma. Tiedustelin fililäisiltä miten voisin hakea harjoittelijaksi, ja vastaukseksi sain kutsun tulla heti seuraavana vuonna. Loppu onkin historiaa.

 

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Hauskinta suomesta kääntämisessä on kirjailijoiden kielellinen nerokkuus. Se on myös haastavinta. Suomen kieli antaa kirjailijalle uskomattomia mahdollisuuksia olla luova kielensä kanssa – ”latteinkin” roskaromaani voi olla kielensä suhteen täynnä mestarillisia sanahimmeleitä. Mutta kun kieli on se osa kirjasta, joka yleensä eniten kärsii kääntämisen vääjäämättömästä väkivaltaisuudesta, kääntäjän rooli luovana kirjailijana korostuu.

 

Toivekäännöksiäni:

Paavo Rintalan Pojat. Vanhojen kirjojen ihailu on kääntäjien luonnevika.

 

Käännösten vastaanotto:

Olen sitä mieltä, että jokaisen kirjan on pärjättävä omilla meriiteillään, olkoon se sitten käännöskirja tai ei. Jotkut lukijat ja kustantajat luultavasti odottavat jotain tietyistä maantieteellisesti määrätyistä lajibrandeistä kuten ”suomikummasta” (Finnish weird) tai pohjaismaisesta dekkarista, mutta tämä voi myös joskus johtaa ikäviin väärinymmärryksiin, kun omaperäinen kirja ei täytäkään odotuksia. Suomen kirjallisuus kuitenkin pärjää paremmin kuin ennen, jos se pärjääminen tarkoittaa, että nyt julkaistaan enemmän suomalaisia kirjoja. Vakavasti otettavia teoksia tulee joka vuosi tusinan verran, kun vuosituhannen alussa luku oli kaksi tai kolme, ja suurin osa olivat hyvin vähälevikkeisiä tuotteita, jotka tavoittivat lähinnä kirjallisuuden tutkijoita ja ulkosuomalaisia. Nyt kuka tahansa lukija saattaisi lukea suomalaisen kirjoittaman kirjan.

 

Työn alla juuri nyt:

Minulta ilmestyy nyt syksyllä Sofi Oksasen Norma ja Leena Lehtolaisen Veren vimma (olen kääntänyt koko Maria Kallio -sarjan tähän asti). Lehtolaisen Rivo satakieli on myös jo editoreilla, samoin kuin Laura Lindstedtin Oneiron ja Salla Simukan Sisarla. Seuraavaksi työn alle tulee Parvelan, Sortlandin ja Pitkäsen Kepler-62 sarja, Lehtolaisen Väärän jäljillä, ja Oksasen Baby Jane.

Viime vuonna minulla oli mahtava tilaisuus olla mukana suunnittelemassa FILIn suomi-englanti -kääntäjien mentorointiohjelmaa ja suomi-englanti-suomi -kesäkoulua. Toimin kahden aloittelevan kääntäjän, Rich Hammetin ja Christina Saarisen, mentorina ja olin yksi vetäjistä FILIn, SKTL:n, ja KAOS:n järjestämässä kesäkoulussa, joka pidettiin kesäkuussa Orilammen lomakeskuksessa. Saattaa ehkä tuntua oudolta, että kääntäjät kouluttavat kilpailijoitaan, mutta tämä on merkki suomalaisen kirjallisuuden menestyksestä: englannintajista on ollut jo pari vuotta sellaista pulaa, että meidän koko pieni alamme on kärsinyt siitä. On hyvä, että minulla itselläni on niin paljon työtä, että joudun kieltäytymään toimeksiannoista, mutta jos tämä tarkoittaa, että suomalaiset kustantajat eivät saa mainosmateriaaleja kirjojen oikeuksien myymiseen, minunkin tulevaisuuden leipäni voi olla vaarassa. Tuntuu, että mentorointi on ollut kaikille antoisa kokemus ja usea uusi englannintaja on lähtenyt onnistuneesti lentoon!

 

Valikoima Owen Witesmanin käännöksiä, joita voi hakea käännöstietokannastamme:

Béla Jávorszky

Tieni kääntäjäksi:

Muistan saaneeni nuoruudessani vanhan ja tietenkin vanhentuneen Jozsef Szinyein 1880-luvulla ilmestyneen suomen kielen oppikirjan. Kieli tuntui jännittävältä ja eksoottiselta. Minulla oli muutenkin ollut erityisen vahvaa kiinnostusta Pohjolaa ja Pohjois-Eurooppaa kohtaan, ja silloin eteeni tuli kansa ja kieli, joka poikkesi kaikista siihen asti tuntemistani kielistä. Oli heti selvää, että minusta on tuleva tämän kirjallisuuden asiantuntija, jopa kirjallisuuden kääntäjä.

Yritin oppia suomea (siihen aikaan ei ollut mahdollisuuksia suomen kielen oppimiseen Unkarissa), ja kun Unkarissa jaettiin ensimmäiset ns. länsipassit vuonna 1963, minäkin anoin ja sain sellaisen, ja lähdin junalla kohti Suomea. Taskussani oli 70 dollaria (se oli maksimi, mitä siihen aikaan sai vaihtaa länsivaluuttaa), mutta hyvät ystävät auttoivat minua niin, että onnistuin viettämään neljä viikkoa Suomessa. Ja neljä viikkoa riitti siihen, että rakastuin maahan, ihmisiin, luonteeseen ja sanan luotettavuuteen: minua hämmästytti nimittäin erityisesti se, että se mitä sanotaan on totta, ja jos sanon jotakin, toiset uskovat siihen. Tämä oli vielä ns. sosialismin aikaa, kun kotona kysymyksetkin olivat valheellisia, puhumattakaan vastauksista.

Vähitellen kielikin tarttui kärsivälliseen ja samaten halu kääntää tämän oudon kielen kirjallisuutta unkariksi. Samalla matkalla pani eräs kirjeenvaihtajaystäväni eteeni ohuen kirjan, Pentti Saarikosken äsken ilmestyneen runokokoelman Mitä tapahtuu todella. Avasin sen, ja ensimmäisen runon otsikko kuului Keitetäänkö kahvia? Se ällistytti. En ymmärtänyt, kuinka runossa voi käyttää niin banaalia lausetta. Siihen aikaan meidän runoutemme oli vähän juhlallista, runous ”kävi koturneilla” niin, että sellaista asiallisuutta emme voineetkaan kuvitella. Minusta tuntuu, että tapaaminen Saarikosken runouden kanssa oli se ratkaiseva askel, joka teki minusta suomalaisen runouden sitoutuneen ystävän ja unkarintajan. Ensimmäinen runoantologiani Tiet etäisyyksiin ilmestyi vuonna 1973 vielä sensuroituna (sensori poisti siitä yhden Haavikon ja yhden Saarikosken runon, koska ne olivat hänen mielestään neuvostovastaisia) ja sen jälkeen olen julkaissut sekä antologioita että eri runoilijoiden valikoimia (esim. Haavikko, Nummi, Saarikoski, Laine, Inkala).

1980-luvulla eräällä Suomen matkallani törmäsin legendaariseen Vasabladetin toimittajaan Kaj Hagmaniin, joka ensimmäisenä kertoi minulle suomenruotsalaisten historiasta, kulttuurista, kirjallisuudesta, heidän vaikutuksestaan Suomen kulttuurielämään. Se oli taas ratkaiseva hetki kääntäjäurallani, koska äkkiä tajusin, etten voi tuntea Suomea osaamatta maan toista kieltä. Rupesin opiskelemaan ruotsia, josta on tullut toinen pääkieleni. Olen julkaissut suomenruotsalaista runoutta Södergranista Ågreniin sekä proosaa (esimerkiksi Ulla-Lena Lundbergin kaksi romaania, Is ja Marsipansoldaten, sekä Kjell Westön Hägring 38).

Suomalaista kirjallisuutta olen kääntänyt aika paljon, kuten ruotsalaistakin (yhteensä virolaisetkin mukaan lukien yli 50 teosta). Ruotsin proosasta kaksi tärkeintä löytöäni olivat Göran Tunström ja Torgny Lindgren, molemmilta olen kääntänyt viisi teosta. Suomesta kääntäessä helppoutta tuo kielten sukulaisuus: sekä unkari että suomi ovat niin taipuisia ja vapaasti käytettäviä kieliä, että teksti melkein itsestään sujuu kielestä toiseen. Sanajärjestyksen suhteellinen (unkarissa melkein täydellinen) vapaus auttaa paljon, kun kääntää runoja kielestä toiseen.

 

Käännösten vastaanotto: 

Suomalaisen kirjallisuuden asema Unkarissa on suhteellisen hyvä. Kehitys on ollut aaltoilevaa: on aallonpohjia ja huippuja, mutta suomalainen kirjallisuus on otettu hyvin vastaan. Jonkinlaisena esteenä voi olla suomalaisten romaanien hidas ja yksityiskohtainen kerronta. Unkarilainen lukija pitää teoksista, jotka ovat suppeita ja joissa tapahtuu paljon. Mutta tästä huolimatta ilmestyy vuosittain noin tusina kirjaa, mikä mielestäni on aika hyvä saavutus. Tietysti painokset ovat suhteellisen pienet. Omista käännöksistäni voin kertoa, että Arto Paasilinna on meilläkin hyvin suosittu tekijä, hänen huumorinsa menee jollakin tavoin vereen ja luihin.

Palkintoja on tullut vuosien mittaan aika paljon. Vuonna 1973 sai Suomen valtionpalkinnon, sen jälkeen Ponkalan Säätiön palkinnon neljä kertaa (viimeksi 2013) ja Antti Wihurin Säätiön pääpalkinnon. Unkarissa olen saanut Attila Jozsef-palkinnon, Füst Milan -palkinnon, Janus Pannonius -kääntäjäpalkinnon ja Arpad Tothin kääntäjäpalkinnon vajaa pari viikkoa sitten. En voi valitella, työni on tunnustettu sekä Suomessa että Unkarissa.

 

Työn alla tällä hetkellä:

Viime aikoina olen julkaissut 3-4 kirjaa vuodessa. Niiden joukossa on eniten runokokoelmia, mutta myös proosaa. Suomesta valmistui suomenruotsalaisten jälkeen Leena Krohnin Erehdys, Sirkka Turkan ja Tua Forsströmin runokokoelmat, ja viikko sitten 100-vuotisen Suomen kunniaksi laaja suomalainen runoantologia Örökseg (”Perintö”), kymmenen 1960-1980 välillä syntyneen runoilijan valikoima. Yhtä aikaa antologian kanssa ilmestyi virolaisen Viivi Luikin hieno esseeromaani Varjuteater.

Mitä tulee tulevaisuuteen, tällä hetkellä unkarinnan virolaisen Ene Mihkelsonin runoja. Samaan aikaan haluan kääntää kustantajani pyynnöstä taas yhden Arto Paasilinnan romaanin, Maailman paras kylä.

 

 

Suomalainen kirja myy ennätyssummilla maailmalla

Suomesta, suomenruotsista ja saamesta käännetyn kirjallisuuden oikeuksia myytiin vuonna 2016 yli kolmella miljoonalla eurolla. Uusin kirjallisuusviennin arvo -raportti kertoo kestävällä pohjalla olevasta kasvusta.

Suomalaisen kirjallisuuden oikeuksien myyntitulot kasvoivat vuonna 2016 yli kolmanneksella 3,14 miljoonaan euroon vuoteen 2015 verrattuna. Luku on osa jo vuonna 2011 alkanutta nousujohteista käyrää, joka osoittaa suomalaisen kirjallisuuden kiinnostavuuden kohonneen maailmalla uudelle tasolle.

Suomi oli Frankfurtin kirjamessujen teemamaa vuonna 2014. FILI – Kirjallisuuden vientikeskuksen ja Media Cleverin uusi raportti näyttää, että kirjavienti hyötyy yhä Finnland.Cool -hankkeen menestyksestä.

”Oikeuksien viennin lisäksi rojaltitulot ovat kasvaneet voimakkaasti”, sanoo FILIn johtaja Tiia Strandén. Vuodesta 2014 vuoteen 2016 rojaltitulot lähes kaksinkertaistuivat. ”Tämä kertoo, että suomalaisten kirjojen käännökset myyvät kohdemaassa. Kaupallinen menestys on edellytys sille, että kirjojen oikeuksia ostetaan myös jatkossa.”

Raportin luvut on kerätty suomalaisilta kustantajilta ja kirjallisuusagenteilta, ja niistä puuttuvat siten ulkomaisten agenttien edustamien kirjailijoiden, kuten Sofi Oksasen ja Kjell Westön, teokset. Suomalainen kirja päätyy ulkomaiseen ostoskassiin siis todellisuudessa vielä useammin.

Suomalaisen kirjallisuuden merkittävimmiksi vientimarkkinoiksi ovat nousseet Iso-Britannia ja Yhdysvallat 25 prosentin osuudella. Myös perinteisesti tärkeä Saksa on toisella sijalla kasvanut prosentuaalisesti. ”Suuret markkinat tuottavat tuloja, ja englanninkielinen myyntimenestys on usein avain muille kielialueille”, Strandén sanoo.

 

Lisätiedot:
FILI – Kirjallisuuden vientikeskus
Johtaja Tiia Strandén, puh. +358 (0)40 5820 975

Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo 2016 -raportti

Morten Abildsnes

Tieni kääntäjäksi:

Ensimmäinen kunnon kosketukseni suomenkieliseen kulttuuriin oli Kalevalan kohtaus, jossa Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon. Olin aika nuori, ja tarina tempasi minut mukaansa. Siihen aikaan luin kaiken maailman satuja, kirjojen joukossa oli myös suomalaisia satuja Turid Farbregdin norjantamina kokoelmassa Finske eventyr. Myöhemmin luin Leena Krohnin Ihmisten vaatteissa -romaanin norjannoksena muun muassa sen takia, että kirja ilmestyi samassa sarjassa kuin Ursula K. Le Guinin Maameren tarinat ja C.S. Lewisin Narnian tarinat.

Kurkkulaulupiirien kautta tutustuin suomalaiseen kansanmusiikkiskeneen. Minua kiinnostaa eniten arkaainen ilmaisu, jota löytyy esim. runonlaulusta ja jouhikonsoitosta. Nykyrunonlaulajat käyttävät Kalevalan, Kantelettaren ja Suomen kansan vanhojen runojen tekstejä aktiivisesti, oman esiintymisen ja sovitusten materiaalina. Aluksi tällaisia tekstejä oli aika vaikeaa ymmärtää.

Aloitin suomen kielen opiskelun oma-aloitteisesti noin puoli vuotta ennen kuin minut ”laulettiin” Suomeen. Saavuin Helsinkiin syyskuussa 2004, ja menin melkein heti Helsingin yliopiston järjestämälle suomen kieli ulkomaalaisille -kurssille. Olin oppinut sen verran kielioppia, että pystyin seuraamaan keskitason kurssia. Suoritin 2006 suomen kielen yleisen kielitutkinnon keskitasolla.

Koulutukseltani olen kielitieteilijä, graduni tein teoreettisesta semantiikasta. Ennen kuin muutin Norjasta toimin Trondheimin yliopiston kirjaston informaatikkona. Jonkin aikaa jatkoin sitä etätyönä. Myöhemmin tein kielityötä mm. Berlitzille.

Varsinainen kielenkääntäjän ura alkoi vasta vuonna 2007. Silloin FILIllä oli oma ständi Helsingin kirjamessuilla. Maria Antas, FILIn projektikoordinaattori, ilahtui kun kysyin, tarvitaanko lisää norjantajia. Vastaus oli erittäin myönteinen. Kävi ilmi, että tuottelias norjantaja Nøste Kendzior oli kuollut edellisenä vuonna, ja aktiivisia norjantajia oli nyt aika vähän. Sovittiin, että tekisin koekäännöksen FILIlle. Käännettävänä oli ote Jari Tervon romaanista Rautapää. Tervon kieli on usein rakenteeltaan haastavaa, mutta koekäännöksen lausunto oli kannustava.

Keväällä 2008 osallistuin Norjassa järjestettyyn käännöskilpailuun. Tehtävä oli norjantaa valitut lyhytproosatekstit Petri Tammisen teoksesta Piiloutujan maa. Tammisen runollisen, tunnelmallisen kielen siirtäminen toiseen kieleen ei ollut kovin helppoa varsinkaan aloittelevalle kääntäjälle, koska oli tärkeää saada mukaan suomen kielen sävyt. Olin aika tyytyväinen siihen, että tulin kilpailussa kolmanneksi. Voittaja oli selvästi minua kokeneempi; toisella sijalla oli yhteistyötä tekevä kaksikko, yksi norjalainen ja yksi suomalainen.

Melkein samanaikaisesti sain pyynnön kääntää Sofi Oksasen Stalinin lehmät. Kun suostuin, minun täytyi tuoreena kääntäjänä tehdä ensin 50 sivun koekäännös. Se hyväksyttiin, ja pääsin kääntämään koko kirjan. Tämän ensimmäisen romaanikäännökseni kielentarkistajana toimi norjantaja-veteraani Turid Farbregd, jonka ansiosta opin paljon kääntämisestä. Kun myöhemmin norjansin Sofi Oksasen Baby Janen, Turid tarkisti senkin käännöksen.

Yleensä käännöksen kielentarkistus edellyttää vertailua alkuperäiseen tekstiin. Valitettavasti usein norjannokseni niin sanotusti tarkistaa ihminen, joka ei osaa suomea. Siten minun pitää tehdä vertailu itse, vaikka kääntäjä voi olla joskus sokea omalle käännöstekstilleen.

 

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Yleinen haaste norjantajalle on suomen kielen lauserakenne. Usein pitkät virkkeet on rakennettava uudelleen alusta asti, jotta saadaan toimiva norjankielinen lause. Prosessi voi tuntua palapelin kokoamiselta tai sudokun ratkomiselta. Tämä pätee esimerkiksi Mikko Rimmisen Nenäpäivään. Sen kääntäminen oli sekä vaativaa että hauskaa. Romaanin sanastoon kuuluu omituisuuksia, osittain Rimmisen itse keksimiä. Silloin myös kääntäjän täytyy olla luova. Nautin suuresti seuraavanlaisten sanojen norjantamisesta: sateenvarjotettu, kyselmys, svohahtava, mumpsahtava, tolkunnus, jähmistellä, smytkähdellä, joulunaluksellisuus, jne.

Henkilöiden nimiä ei tavallisesti käännetä, mutta joskus niin on pakko tehdä. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lastenkirjassa Tatu ja Patu työn touhussa, joka on melkein kuin tietokirja, henkilöiden sukunimet liittyvät heidän ammattiinsa. Käänsin sukunimet sillä periaatteella, että niiden pitäisi olla aitoja nimiä. Esimerkiksi sairaanhoitaja Kuntola on norjaksi nimeltään Kvikne, joka on sekä paikannimi Norjassa että norjalainen verbi joka tarkoittaa ’elpyä, piristyä’.

 

Mitä haluaisit vielä joskus kääntää?

Runoutta ylipäätään. Ja lisää Mikko Rimmistä. Pussikaljaromaani on täynnä yhtä hienoa proosarunoutta kuin Nenäpäivä, mutta sen käännösoikeuksia ei vielä ole myyty Norjaan.

Minua kiinnostaa myös suomalainen spekulatiivinen fiktio. Yksi loistava esimerkki on Johanna Sinisalo, jonka Auringon ydin on tosi hauska ja terävän satiirinen dystopia. Tämäntyyppistä mustaa huumoria, jota on myös suomalaisissa dekkareissa, ei ole paljon norjalaisessa nykykirjallisuudessa.

Ja vielä haluaisin kääntää tämän vuoden suosikkiromaanini: Sirpa Kähkösen Tankkien kesä.

 

Suomalainen kirjallisuus Norjassa: 

Norjassa on kiinnostusta suomalaiseen kirjallisuuteen, mutta Tanskaan verrattuna se on vaatimatonta. Vuodessa ilmestyy noin kymmenen käännöskirjaa suomesta. Suurin nimi on edelleen Arto Paasilinna, toiseksi suurin Sofi Oksanen. Muuten huomio riippuu paljon kustantamojen markkinoinnista. Eniten näkyvyyttä saavat nykyään Paxin julkaisemat kirjailijat, kuten Katja Kettu ja Tommi Kinnunen.

 

Työn alla juuri nyt: 

Ari Turusen Ettekö tiedä kuka minä olen. Kirjan norjannos on lähes valmis.

 

Valikoima Morten Abildsnesin käännöksiä, joita voi hakea käännöstietokannastamme:

FILIssä uusi harjoittelija

Borbála Buzás on FILIn uusi harjoittelija. Hän työskentelee toimistollamme 1.9.2017-28.2.2018.

Unkarilainen Buzás on valmistunut filosofian maisteriksi Budapestin Eötvös Loránd -yliopistosta pääaineenaan suomen kieli ja kulttuuri, joiden lisäksi hän on opiskellut myös skandinavistiikkaa. > Lue lisää

Viltarė Mickevičienė

Tieni kääntäjäksi:

Olen koulusta saakka halunnut oppia suomen kieltä – se kuulosti niin salaperäiseltä (ilmeisesti koska en saanut siitä mitään selvää!) ja niin kauniilta, soinnikkaalta, että tahdoin perehtyä sen salaisuuteen. Opiskelin suomen kieltä ensin neljä vuotta Vilnan yliopistossa, sitten suoritin maisterintutkinnon Helsingin yliopistossa pääaineenani Suomen kieli ja kulttuuri. Noin viisi vuotta käänsin vain asiatekstejä. Niillä oli aina kysyntää, mutta vähitellen ne alkoivat väsyttää. Isäni Kestutis Urba, joka on ammatiltaan lastenkirjallisuuden tutkija ja itsekin kääntää kaunokirjallisuutta englannista liettuaksi, toi jostain IBBY-kongressista (International Board on Books for Young People) Sinikka ja Tiina Nopoloiden Heinähattu ja Vilttitossu -kirjan, jolla aloitin kirjallisuuden kääntämisen. Ajattelin alussa, että lastenkirjallisuus olisi hyvää harjoitusta ennen kuin ryhtyisin ”oikeaksi” aikuisten kirjallisuuden kääntäjäksi, mutta pikkuhiljaa (isäni tavoin) rakastuin lastenkirjallisuuteen, ennen kaikkea suomalaiseen, joten olen työskennellyt lasten- ja nuortenkirjallisuuden parissa jo yli 10 vuotta. Kiinnostusta varmasti riittää vielä joksikin aikaa, kun kotona on neljä nuorta lukijaa!

Helsingissä opiskellessani kävin myös viron kielen kursseilla. En valitettavasti oppinut sitä ”kunnolla”, mutta kuitenkin se verran, että pystyn kääntämään lasten kirjoja sanakirjan avulla.

 

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Huumori ja sanaleikkien kääntäminen tuottaa eniten päänvaivaa, mutta myös paljon iloa, kun toimiva vastine löytyy.

 

Toivekäännöksiäni:

Lisää Timo Parvelan tuotantoa, Hannele Huovia, Hannu Mäkelää… Olen juuri saanut valmiiksi Emmi Itärannan Teemestarin kirjan käännöksen – todella mukaansatempaava teos, miellyttävä kääntäjän kannalta ja toivon, että myös liettualaiset lukijat nauttivat siitä.

 

Käännösten vastaanotto Liettuassa:

Oli mukavaa saada tieto kaupungin kirjastoista, että minun kääntämiäni lastenkirjoja luetaan paljon ja ahkerasti. Muistan vielä, kun muutama vuosi sitten eräs tuntematon nainen sanoi minulle Vilnan kirjamessuilla, että tykkää kovasti minun kääntämistäni kirjoista. Se lämmitti sydäntä ja rohkaisi jatkamaan työtäni.

 

Viltarė Mickevičienė on vuonna 2006 saanut IBBY:n Liettuan osaston Parhaan lastenkirjan käännös -palkinnon Nopoloiden Heinähattu ja Vilttitossu sekä Heinähattu, Vilttitossu ja Littosten riiviö -kirjojen liettuannoksistaan.

Mickevičienėn käännöksiä käännöstietokannassamme.

 

 

Marjut Hökfelt

Tieni kääntäjäksi:

Molemmat vanhempani ovat suomenkielisiä, ja olen syntynyt ja kasvanut Ruotsissa. Kotona on aina puhuttu suomea, ja kielet ovat kiehtoneet minua jo pienestä lähtien. Myös lukeminen ja kirjoittaminen on ollut mukana vahvasti nuoresta iästä: mietin jo aika pienenä usein, mikä jonkun ruotsinkielisen sanan vastine olisi suomeksi, ja lukioon lähtiessä tiesin, että halusin työskennellä kielten parissa. Mutta unelma-ammattini oli ensin kirjailija.

1997 muutin Tukholmaan opiskelemaan suomen kieltä yliopistossa ja myöhemmin opiskelin myös vuoden kääntämistä Helsingin yliopistossa samalla, kun kävin Södertörnin kaunokirjallista kääntäjäseminaaria.

Södertörnin kurssi avasi ovet kääntäjänuralleni. Se antoi kannustusta ja motivaatiota uskaltaa ottaa yhteyttä kustantamoihin. Ja noin vuosi seminaarin jälkeen (vuonna 2003) ilmestyi ensimmäinen kirjakäännökseni, Leena Lehtolaisen Kuolemanspiraali. Suuri kiitos kuuluu myös kurssin mentorilleni Camilla Frostellille.

FILIn käännösseminaarien kautta olen tutustunut muihin suomesta kääntäviin, etenkin muihin ruotsintajiin tai muihin pohjoismaisiin kieliin kääntäviin. Tätä kautta olen solminut vuosien varrella monta ystävyyssuhdetta.

 

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Suomen kieli on mielestäni humoristinen ja leikillinen kieli. Se käyttää paljon hauskoja sanontoja ja sananparsia. Suomeksi on myös helppo muodostaa uusia sanoja. Ja suomen kielen koloratiivikonstruktiot ovat kyllä ihan omassa luokassaan (nauraa hihittää, juosta lönkyttää jne.)… Näitä leikillisyyksiä on aina yhtä vaikea kääntää, mutta se on myös mukava haaste. Kääntäminen on tavallaan palapelin ratkomista. Mutta kun lopulta löytyy se oikea vastine johonkin ilmaisuun, niin tunne on lähes euforinen. Kesken jonkun televisiosarjan sitä huomaa yhtäkkiä ryntäävänsä työhuoneeseen tekemään tärkeitä muistiinpanoja seuraavaa työpäivää varten. Sieltähän se sana lopulta putkahti!

Ihailen kovasti kaikkia heitä, jotka ovat oppineet suomen kielen vasta aikuisiässä ja kääntävät sitä omaan kieleensä. Minä olen sentään saanut suomen kielen ”ilmaiseksi”, kuten ruotsiksi on tapana sanoa.

Eräs urani huippuhetki oli, kun kääntämäni Seita Vuorelan Karikko voitti Pohjoismaisen neuvoston ensimmäisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon vuonna 2013. Ikävä kyllä kirjaa ei ole julkaistu ruotsiksi, mutta olin todella otettu hienosta palautteesta. Olen myös iloinen siitä, että ehdin tavata Seitan.

Oli myös mahtava kokea Frankfurtin kirjamessut muiden kääntäjien seurassa FILIn järjestämän seminaarin kautta vuonna 2014, kun Suomi oli teemamaana.

 

Työn alla nyt:

Tällä hetkellä mm. Kati Hiekkapellon Suojattomat. Kolibri ilmestyi keväällä.

 

Marjut Hökfeltin käännöksiä, joita voi hakea käännöstietokannastamme: