Tieni kääntäjäksi:
Minusta tuli kääntäjä Helsingissä syksyllä 1993, kun olin stipendiaattina Helsingin yliopistolla yhden lukukauden ajan. Luin silloin paljon kielioppiaiheista kirjallisuutta, keräilin aineistoa graduuni – suomi kiehtoi minua silloin siis pelkästään kielen eikä kirjallisuuden vuoksi. Aina välillä luin myös kaunokirjoja. Eräänä iltana, kun lopettelin Esa Sariolan Yhtä suurta perhettä -romaania, oivalsin seuraavat seikat: a) sehän on loistava kirja!, ja b) vain minä kaikista puolalaisista tiedän sen. Jälkimmäinen oli varmaan nuoren miehen idealistinen ylilyönti, mutta toisaalta ei se nyt niin kaukana todellisuudesta ollut. Silloin mieleeni juolahti ensimmäisen kerran ajatus – joka on jäänyt pysyväksi – että voisin jatkossa välittää hyviä kaunokirjalllisia tekstejä eteenpäin, kääntää niitä puolaksi ja antaa muidenkin kokea sitä samaa, mitä minä koin niitä lukiessani.
Suomea olin alkanut opiskella muutamaa vuotta aiemmin, kun ystäväni isosisko, joka tiesi minun pitävän kielistä, kehui Poznańin yliopistomme skandinavistiikan laitosta ja suomen opintoja siellä.
Toive- tai lempikäännöksiäni:
Minulla ei ole yhtä ainoaa käännöstä, josta pitäisin yli muiden. Voisin sen sijaan yrittää nimetä vaikkapa ”teknisesti vaativimpia käännöksiäni” (Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi ja Matti Röngän Tappajan näköinen mies), ”hauskimpia käännöksiäni” (Mika Waltarin Komisario Palmun erehdys ja Daniel Katzin Kun isoisä Suomeen hiihti) tai vaikkapa ”järisyttävimpiä” (Sofi Oksasen Puhdistus ja Anja Snellmanin Parvekejumalat). Leena Lehtolaisen Luminaisen puolannoksella on erityinen paikka sydämessäni, koska se oli minun ensimmäinen julkaistu käännökseni suomen kielestä ja Daniel Katzin Laituri matkalla mereen –romaanin puolannos, koska se sai vuonna 2007 arvostetun puolalaisen Literatura na świecie (”Kirjallisuus maailmalla”) -kirjallisuus- ja kulttuurilehden palkinnon Uusi ääni -kategoriassa.
On niin paljon kääntämättä suomesta puolaksi, että on vaikea edes sanoa, mitkä meillä tuntemattomat kirjailijat pitäisi puolantaa ensin, yksittäisistä kirjoista puhumattakaan… Mutta onhan minulla omia suosikkeja. Ensimmäisenä listallani on Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi, joka mielestäni kertoo niin paljon suomalaisista niin viehättävällä tavalla, että kirja pitäisi kääntää joka kielelle!
Toinen suosikkini on ihan erilainen: se on erinomainen eläintarukokoelma Yön lintu ja siivetön, jonka kirjoitti Eeva Tikka ja kuvitti henkeäsalpaavan kauniisti hänen sisarensa Saara Tikka. Kolmantena on Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian kolmas osa, joka on jäänyt jostain syystä puolantamatta.
Kääntämisen ilot ja haasteet:
Haastavinta kääntämisessä suomesta puolaksi on ehdottomasti se, että kieliopillinen sukupuoli puuttuu suomen kielestä, sillä tämän varaan on rakennettu monenkin suomalaisen kirjan tunnelma tai juoni. Tähän ongelmaan olen törmännyt selvimmin ja unohtumattomimmin ainakin Leena Lehtolaisen Kuoleman spiraalissa, jossa finaalin jännitys rakentuu murhaajan sukupuolen piilottamiseen yhden luvun verran (puolan kielen rakenteet paljastivat sukupuolen paljon nopeammin). Samoin Sofi Oksasen Stalinin lehmissä, jossa päähenkilön rakastetun sukupuoli ei käy ilmi, vaan sitä voi yrittää päätellä kontekstista. Puolan kielessä vastaavanlainen ”kokokirjapiilo” on mahdoton – ainakin jos ei aio tehdä kerronnallisesta proosasta eksperimentaalista. Niinpä päädyin tekemään Hukasta miehen, mistä syntyi mielenkiintoinen keskustelu mestarisaksantaja Angela Plögerin kanssa. Hänen nimittäin oli onnistunut piilottaa Hukan sukupuoli kannesta kanteen – saksan kielessä kieliopillinen sukupuoli ei ole niin pitkälle ”morfologisoitunut” kuin puolassa.
Mutta ongelma ei koske vain pronomineja – jokaisen substantiivin takana olevan henkilön täytyy olla joko miespuolinen tai naispuolinen, koska verbimuoto tai määre on kummassakin tapauksessa erilainen.
Mikä sitten on kivointa suomesta puolaan kääntämisessä? Itse käännöstyön tulos, puolannoksen synty. Kun aivan erilaisen kielimaailman todellisuus syntyy uudelleen toiseen kieleen – minun – ja elää. Silloin tunnen, että olen taas auttanut tehtävässä, joka on minua suurempi ja jonka päämäärä jää minulle epäselväksi, mutta siitä huolimatta tiedän, että juuri sitä tahdon tehdä. Siitä tulee todella hyvä olo.
Suomalainen kirjallisuus Puolassa:
Kiinnostus suomalaista kirjallisuutta kohtaan Puolassa kasvaa, mutta hyvin hitaasti. Yhä useampi kustantamo päättää kokeilla suomalaisen kirjallisuuden julkaisemista, mutta vain harva on valmis markkinoimaan sitä kunnolla. Niinpä todella hyvienkin kirjojen levikki jää pieneksi. Se taas ei houkuttele ostamaan lisää käännösoikeuksia.
Olen itse perustanut Wolny Tor -nimisen sähkökirjakustantamon, joka erikoistuu vanhempaan suomalaiseen kirjallisuuteen. Tällä haluan paikata laajoja aukkoja, joita Puolassa on suomalaisten klassikoiden suhteen. Olemme ostaneet jo kymmenen suomalaisen kirjan käännösoikeudet ja niiden julkaiseminen on osa hanketta nimeltään ”100 uudempaa suomalaista klassikkoa Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi”. Hanke on osa Suomi 100 -ohjelmaa. Raija Siekkisen Se tapahtui täällä -romaanin puolannos ilmestyy meiltä kohta sähkökirjana, puolantajana lupaava esikoiskääntäjä Katarzyna Aniszewska.
Suomalaisia klassikoita on siis kääntämättä ja muutenkin on paljon suomalaiskirjailijoita, joilta ei ole yhtään puolannosta. Yksi ongelma on ollut puute suomesta kääntävistä kaunokirjallisuuden puolantajista. Nyt Puolassa kasvaa kuitenkin uusi kääntäjien sukupolvi ja uskon, että tulevaisuudessa meillä puolannetaan entistä enemmän suomalaista kirjallisuutta.
Sebastian Musielak kääntää paraikaa Tommi Kinnusen Lopottia W.A.B.-kustantamolle. Omalle sähkökirjakustantamolleen Wolny Torille hän kääntää Petri Tammisen Piiloutujan maata ja Arto Salmisen Lahtia.
Sebastian Musielakin käännöksiä voi hakea käännöstietokannastamme.
