Tieni kääntäjäksi:
Rakastuin Lappiin, sen avaraan maisemaan ja kauniiseen luontoon. Helmikuussa 2002 pääsin vaihto-oppilaaksi Rovaniemelle. Opiskelin mediaa englanniksi ja osallistuin kansainvälisten opiskelijoiden vapaa-ajan viettoon. Kävimme katsomassa karhuja Kainuussa, vietimme paljon aikaa ulkona ja saunassa. Kävelymatka yliopistolle kesti noin 45 minuuttia, jolloin omenamehu ja kynä repussa jäätyivät. Ensin minun oli pakko lämmittää ne ja omat reidet, vasta sitten oli mahdollista opiskella. Se teki vaikutuksen minuun. Sen lisäksi Lapin yliopisto tarjosi minulle huopakurssin, jossa ei tarvinnut puhua ollenkaan. Katsoin vain miten huovutetaan ja opin sen itse. Suomen kieli ei tuntunut silloin tärkeältä. Pidin sen oppimista jopa mahdottomana. Mutta minusta oli hauskaa seikkailla Rovaniemen Prismassa sanakirja mukana ja ostaa, mistä tykkään. Kun palasin takaisin Tšekkiin, Masarykin yliopistossa Brnossa avattiin uusi laitos, jossa opetettiin suomea. Siihen saakka oli ollut mahdollista opiskella suomea ainoastaan Kaarlen yliopistossa Prahassa. Ajattelin, että tämä on jonkilainen merkki ja päätin käydä ensin kirjallisuusluennoilla. Ilmapiiri Brnon Yleisen kielitieteen ja itämeren opintojen laitoksessa oli vaan niin mukava, että vaihdoin ainetta.
Olen aina pitänyt tšekin kielestä ja muista kuin pelkästään kieleen liittyvistä ilmaisutavoista. Äiti luki minulle paljon, isa kertoi tai suorastaan lausui satuja. Peruskoulussa ja lukiossa sain mainiot tsekin kielen ja kirjallisuuden opettajat, jotka kannustivat pohtimaan kirjallisuutta ja kielen mahdollisuuksia eri tavoin ja luovasti ja pitämään kirjan kanssa hauskaa. Mutta vasta yliopiston käännöskursseilla huomasin, että kääntäminen on minulle oikea ja sopiva tapa tehdä töitä kielen ja kirjallisuuden parissa.
Kääntämisen ilot ja haasteet:
Kääntäminen on minulle ekologista ja arkeologista toimintaa. Omalta kohdaltani tuntuu suorastaan hyvältä, etten lisää tähän maailmaan mitään turhaa, vaan otan älykkäästi ja rohkeasti uuteen käyttöön jotain, mikä on jo olemassa. Minusta on kiehtovaa tehdä löytöjä sekä tämän vuoden kirjasadosta että klassikoista ja ajatella omaa maata, sen poliitista ja yhteiskunnallista tilannetta, kulttuurin vastaanottoa ja kielen kehitystä. Kirjallisuus voi rikkoa monet rajat ja antaa ihmiselle toivon lisäksi uuden suunnan. Kääntäjän osuus siinä on sekä luovaa että työlästä. Pidän molemmista.
Haastavinta kääntämisessä on ajatella alkuperäistekstin tilanteet, kuvat ja tunteet ja saada ne mahtumaan omaan äidinkieleeni niin, että uusi kokonaisuus vastaa alkuperäistä tekstiä. Joskus on raivostuttavaa, että jopa helppo suomenkielinen lause ei käänny tšekiksi mitenkään helposti. Verbiä pidetään joka ikisen lauseen sydämenä riipumatta kielestä. Sanoisin, että verbi tšekin kielessä on vielä jotain tärkeämpää. Ehkä siksi kiinnitän erityistä huomiota verbeihin ja niiden käyttöön suomessa. Esimerkiksi olla-verbin kanssa pitää olla varovainen. Sitä ei saa tunkea jokaiseen tšekinkieliseen lauseeseen. Sitten on mm. ääntä ja liikettä kuvaavia verbejä, joiden merkitystä aina joutuu kysymään ja toteamaan, että vain muu lauseen sisältö, konteksti ja tilanne ratkaisevat sanojen merkityksen. Ja sitten on sellaisia verbejä kuin ”viihtyä” ja ”jaksaa”, joiden sopivaan kääntämiseen pääsee luomaan jopa kokonaisia tšekinkielisiä lauseita. Mutta haasteita on paljon ja ne löytyy joka tekstistä. Pidän siitä.
Käännöstyö vie aikaa ja voimia, jokaiselle sopii kääntää jotain muuta, on antoisaa tehdä töitä kollegoiden kanssa tai pelkästään tietää, että joku muukin puuhailee sitä samaa ja tietää, mistä on kysymys. Vertaistuen ja osaamisen arvot vaikuttavat myös siihen pääseekö käännös hyvään toimitukseen. Pidän tärkeänä, että kääntäjän suhde kustantajaan kehittyy sen mukaan, mitä ja minkälaatuista he saavat aikaan.
Toive- tai lempikäännöksiäni:
Haluaisin kääntää Leena Krohnin Tainaronin, jonka parissa vietin paljon aikaa kun kirjoitin pro gradu -työtä. Tämä pienoisromaani tuntuu niin ajankohtaiselta, vaikka kirja ilmestyi jo vuonna 1985. Minusta sillä on hienovarainen ja vahva viesti jokaiselle, jonka yhteys omaan itseensä, omaan maahan, tukevaan ja luotettavaan perustaan ja toisiin on katkennut.
Olen varma, että yhä osuva valinta olisi kääntää Oili Tannisen Nunnu-kirjoja ja Kirsi Kunnaksen proosaa. Niissä on hauskuutta, leppoisuutta ja syvää sanomaa. Olisi myös ihanaa kääntää Kirsi Kunnaksen ja Laura Ruohosen lastenrunoja. Mutta voi olla, että juuri niitä on mahdotonta kääntää, kun ne on kirjoitettu niin taidokkaalla otteella, että jopa äidinkielellään suomalaisella on turha etsiä kielen rajaa. Ja silti se on juuri kieli, joka saa runot pysymään kasassa ja ihmetyttää lukijaa tekemällä hänet tietoiseksi jostain, jonka olemassaolosta hänellä ei ollut vielä hetki sitten aavistusta.
Suomalainen kirjallisuus Tšekissä:
Suomi edustaa tšekkiläisille jatkuvasti houkutelevaa maata ja kulttuuria, jonka kirjallisuus, historia ja nykytilanne kiinnostavat. Meitä kaunokirjallisuuden kääntäjiä, jotka tekevät loistavaa työtä, on paljon, kun ajattelee, että Tšekin asukasluku on noin 10 miljoonaa ja muualla tšekkiä ei puhuta.
Työn alla juuri nyt:
Tällä hetkellä minulla on työn alla Timo Parvelan klassikko Ella ja kaverit 2 ja Tuutikki Tolosen menestynyt lastenkirja Mörkövahti. Seuraavaksi käännän Eeva Kilven Tamaraa ja toivon jatkavani työtä näytelmäkäännösten parissa. Olen kääntänyt mm. E.L. Karhun ja Saara Turusen näytelmiä. Minun oli ilo ja kunnia saada Evald Schormin palkinto Sirkku Peltolan Suomen hevosen näytelmäkäännöksestä. Tämän näytelmän kääntäminen oli todella vaikeaa. Huomasin, että näytelmä tapahtuu rivien välissä ja rivit koostuvat puhekielestä ja kirosanoista, joita minun oli tuskin mahdollista kuulla missään saati ymmärtää ne. Olen iloinen, että kilpailu, johon tulee vuosittain paljon tšekkiläisiä näytelmätekstejä ja kuunnelmia nosti esille käännöksen ja vielä Suomesta!
Alzbeta Stollová oli yksi FILIn residenssikääntäjistä vuonna 2018. Stollován käännöksiä voi hakea käännöstietokannastamme.
