Tieni kääntäjäksi:

Valmistuttuani aloin opiskella ranskan kirjallisuutta, jotta minusta tulisi ranskan kielen opettaja, mutta neljän vuoden jälkeen havahduin siihen, että minua kiinnosti eniten vieraiden kielten opiskelu: opiskelin italiaa, sitten ruotsia siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla oli hyvä vaikkakin kaukainen muisto eräästa ruotsalaisesta tyttöystävästä, varmaan ensirakkaudestani (olimmehan seitsemän vuotta vanhoja!). Ruotsin jälkeen halusin eksoottisempaa kieltä ja valitsin suomen (vaikka en ollut koskaan tavannut suomalaisia eikä minulla ollut aavistustakaan, miltä he mahtavat näyttää). Rakastuin siihen pikaisesti, päätin opiskella sitä vakavammin ja kirjoittauduin yliopistoon samaan aikaan kun jatkoin ranskan kirjallisuuden opintojani.

Minusta tulikin ranskan kielen opettaja, mutta minun oli mahdotonta jättää suomen kielen opiskelu sikseen kun pidin siitä niin kovasti. Vähitellen tapasin itseni ihmettelemästä, että ”miksen ryhtyisi kääntäjäksi kun haluan koko ajan lukea lisää suomea?” Näin ollen kävin usein Suomessa kesällä, tein kolme CIMOn kesäkurssia, ja halu tulla kääntäjäksi kasvoi kasvamistaan. Jyväskylässä vuonna 2007 tein haastatteluja scifin ja fantasian asemasta Suomessa, ja hämärässä kirjakaupassa minulle puhuttiin Pasi Ilmari Jääskeläisen ensimmäisesta romaanista Lumikko ja yhdeksän muuta, jonka luin pian sen jälkeen. Siitä tuli ensimmäinen suomalainen teos, jonka halusin ehdottomasti kääntää. Kesti silti muutaman vuoden ennen kuin ranskalainen kustantamo kiinnostui siitä, mutta joka tapauksessa minusta tuntuu, että juuri tuolla romaanilla minä ymmärsin, että voin ja haluan olla pätevä kääntäjä.

2010-2013 keskityin väitöskirjaani novellikaanonista Suomessa ja Virossa enkä ehtinyt kääntää mitään. Mutta vuonna 2013 ranskalainen kustantaja sanoi haluavansa, että kääntäisin Emmi Itärannan Teemestarin kirjan. Olin innoissani koska olin juuri lukenut sen, pitänyt siitä, ja tieteiskirjallisuuden ystävänä oli loistavaa, että minulle ehdotettiin juuri hyvää tieteisromaania ensimmäisenä julkaistuna käännöksenä.

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Haastavinta on mielestäni lauseiden rytmi. Suomen rytmiä on yleensä mahdotonta jäljitellä, koska samanlainen rytmi ranskan kielellä tuntuisi puisevalta tai muuten luonnottomalta. Mutta samalla ei saa tehdä mitä vaan suomen lauseen kanssa, eli pitää löytää tasapaino.

Hauskinta ovat sanaleikit! Ne pakottavat keksimään hauskoja vastineita: sehän vaatii aikaa, mutta aina jotain löytyy. Minna Lindgreniltä kääntämässäni Ehtoolehto-trilogiassa oli paljon sellaisia. Samaan tyyliin on mainittava uudissanat, joita scifi-kirjoissa usein kuhisee. Niiden parissa ahkeroiminen on parasta, siitä tulee sellainen ”kyl mäki oon luova ihminen” -olo.

Toivekäännöksiäni:

Olen pitkään halunnut kääntää Leena Krohnia, ja on kymmeniä suomalaisia novellisteja, joihin perehdyin väitöskirjan kirjoittamisen aikana ja joiden haluaisin olevan olemassa ranskan kielellä, kuten Toivo Pekkanen, Maria Jotuni, Joel Lehtonen, Teuvo Pakkala, L. Onerva

Käännösten vastaanotto Ranskassa:

Palaute on ollut hyvää, ihmiset ovat yleensä uteliaita suomalaista kirjallisuutta kohtaan. He eivät tunne siitä paljon mitään, hyvä jos ovat kuulleet Paasilinnan ja Sinisalon nimiä, mutta haluavat kyllä tietää enemmän.

Paraikaa työn alla:

Käännän nyt Osuuskumman kirjailijoiden spefinovelleja.

Martin Carayolin käännöksiä voi hakea käännöstietokannastamme.