Tieni kääntäjäksi:
Olen syntyperäinen unkarilainen eikä minulla ole suomalaisia sukujuuria. Valmistuin Debrecenin yliopistosta, jossa opiskelin pääaineinani unkarin kieli ja germanistiikka. Samaisessa yliopistossa opiskelin myös suomea (osa opiskelusta tapahtui kesäyliopistoissa Suomessa).
Avioiduttuani suomalaisen kanssa 1977 päädyin Suomeen asumaan. Työskentelin 36 vuotta Helsingissä Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksessa, jossa jo työtehtävieni kautta olin läheisessä kanssakäymisessä niin Suomen kuin Unkarin kirjallisuusalan ja kirjailijoiden kanssa (kaunokirjallisuus on muutenkin ollut aina mielenkiintoni kohteena).
Työkiireet ja perhe veivät kuitenkin pitkään aikani niin, etten osannut ajatellakaan ryhtyväni itse kääntämään kirjallisuutta. Varsinainen kääntäjänurani alkoi oikeastaan sattumalta. Luettuani Daniel Katzin romaanin Saksalainen sikakoira innostuin siitä niin, että ehdotin sen unkarintamista kääntäjä Éva Papille, joka kuitenkin oli juuri sillä hetkellä niin kiinni muissa töissä, että kysyi suoraan, miksen kääntäisi sitä itse.
Siispä tuumasta toimeen! Käännös ilmestyi 1996 ja sitä ovat seuranneet: Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman (2009), Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta (2012), Tavalyi vaj (suomalaisia groteskinovelleja), jonka olen toimittanut ja valikoinut Irma Perttulan ja Ottilia Kovácsin kanssa ja kääntänyt Ottilia Kovácsin kanssa (2012), Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis (2013) sekä Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia (2017). Lisäksi olen kääntänyt lukuisia otteita suomalaisista uutuusromaaneista unkarilaisiin kirjallisuuslehtiin.
Kääntämisen ilot ja haasteet:
Haastavinta on erilaisten murreilmaisujen ja niihin liittyvien kulttuurisidonnaisuuksien kääntäminen (kaunokirjallisessa käännöksessä ei voi turvautua alaviitteisiin). Haastavaa on myös huumorin ja kansanviisauksien kääntäminen, varsinkin jos ne perustuvat sanaleikkeihin.
Kääntäjän tehtävänä on tuoda kirjailijan ja teoksen maailma oman äidinkielensä lukijakunnan ulottuville ja hauskinta työssä on kokea onnistuneensa tässä tehtävässä.
Toivekäännöksiäni:
Haluaisin kääntää Sirpa Kähkösen Graniittimiehen, Elina Hirvosen Kun aika loppuu ja ylipäätään lisää tasokasta nykyproosaa.
Käännösten vastaanotto Unkarissa:
Kirjankustannus on Unkarissa – kuten kaikkialla muuallakin – murrosvaiheessa. Unkarin siirryttyä markkinatalouteen on valtio lakannut subventoimasta kaunokirjallisuutta, eikä ihmisillä ole enää varaa ostaa entiseen tapaan kirjoja (yleisten kirjastojen verkosto ei ole yhtä hyvä ja toimiva kuin Suomessa). Lisäksi kenttä on sirpaloitunut, kun on syntynyt suuri joukko vaihtelevan tasoisia pienkustantajia, joista suurinta osaa rasittaa markkinoinnin heikkous. Siihen nähden suomalaista kirjallisuutta on viime vuosina (FILIn tukien ansiosta) julkaistu suorastaan kiitettävän paljon, tosin enimmäkseen pienkustantajilta, joilla on usein vaikeuksia saada julkaisujaan laajempaan levitykseen.
Lehdistön tilanne on viime vuosina vaikeutunut Unkarissa. Poliittiset intohimot vievät tilaa ja resursseja kulttuuritoimituksilta eikä esim. kirja-arvosteluja laadita läheskään samassa suhteessa, kuin kirjoja ilmestyy. Kustantajilta tullut ja sosiaalisen median kautta saamani palaute on kuitenkin ollut positiivista.
Työn alla juuri nyt:
Huhtikuussa ilmestyi Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia ja lokakuussa tulee Tommi Kinnusen Neljäntienristeys.
Olga Huotarin käännöksiä voi hakea käännöstietokannasta.
