Tieni kääntäjäksi:
Suomeen, suomen kieleen ja kääntäjäntyöhöni liittyy sekä surullisia kokemuksia että hienoja elämyksiä ja hauskoja tarinoita. Vastaan kysymykseen mukavalla tositarinalla.
80-luvun loppupuolella minä en tiennyt suomen kielestä yhtään mitään. Pohjoismaissa en ollut koskaan käynyt. Opiskelin muuta, ja suomen kieli oli muutenkin lähinnä tuntematon meille italialaisille. Kävi sitten niin, että kohtalokkaalla paikallisjunamatkalla yliopistoon jouduin ahtautumaan kahden interaililla matkailevan suomalaistytön viereen. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta sen verran hidas, että ehdin kuunnella – mitään kuitenkaan ymmärtämättä – tyttöjen ihmeellistä rupattelua ja jopa ihastua heidän puhumaansa kieleen. Suureksi hämmästyksekseni yliopistosta löytyi todellinen ja voimissaan oleva suomen kielen laitos, ja – nuori kun olin – heittäydyin saman tien mukaan. En edes tullut ajatelleeksi, että suomen kielen opiskelusta voisi olla hyötyä.
Myöhemmin innostuin kääntämisestä ja hain harjoittelupaikan monelta taholta yhtä itsepäisesti kuin tuloksetta: ”Valitettavasti emme ole kiinnostuneet opiskelemistasi kielistä”, minulle jatkuvasti joskin asiallisen kohteliaasti vastattiin. En siis kelvannut harjoittelijaksi enkä liioin kääntäjäksi. Opiskelemani kielet lienevät olleet joko liian yleisiä, kuten englanti, tai liian harvinaisia, kuten suomi. Mutta vuosien mittaan minusta tuli kuin tulikin sopivan kiinnostava.
Suomen liityttyä EU:n jäseneksi minulle vihdoin myönnettiin harjoittelupaikka Euroopan parlamentin käännösosastolla. Samana vuonna sain vihdoinkin myös apuopettajan harjoittelupaikan Suomeen vaihto-ohjelman kautta. Piti tehdä valinta. Koska olin kauan toivonut molempia, päätin lyhentää kummankin harjoittelun keston niin, etten joutuisi luopumaan kummastakaan kokonaan.
Parlamentin jälkeen lähdin Suomeen, jonne sitten jäin joksikin aikaa vaihto-ohjelman päätyttyä. Suomessa työskentelin mm. kääntämisen parissa. Silloin molemmat vaalimani ihanteet, oppia suomea ja tulla kääntäjäksi, yhdistyivät ja vahvistuivat. Jälkeenpäin katsottuna näyttää siltä, että kielenkääntäjäksi tulemisen prosessi alkoi saada oikeat puitteensa juuri noina vuosina.
Kääntämisen ilot ja haasteet:
Haastavinta on se, että aina oppii, aina on jotain mietittävää, aina on uutta ja ihmeellistä. Kielet muuttuvat, tyylit moninkertaistuvat, lähtö- ja kohdekielet ovat jatkuvan muutoksen alla. Suomen kirjallisuus kasvaa ja muuttuu nopeasti, ainakin sen olen huomannut viimeisen 20 vuoden aikana.
Hauskaa suomen kielessä on esimerkiksi onomatopoeettisten sanojen analysoiminen ja kääntäminen. Erään kielentutkijan kiehtovan vaikkakin vanhentuneen teorian mukaan kielet, joihin sisältyy paljon onomatopoeettisia sanoja, ovat aidompia ja niiden puhujakunta on lähempänä luontoa. Minusta aina tuntuu, että jos sana jäljittelee luontoa, se viittaa heti luonnon ilmiöiden havaitsemiseen kaikilla aistilla, mikä puolestaan vaatii pysähtymistä ja keskittymistä aistimiseen. Ja sama koskee muita ilmiöitä.
Suomen kieli hyödyntää tietynlaisia ominaisuuksiaan, kuten esimerkiksi niin sanottujen taka- ja etuvokaalien äänieroa. Ei voi olla ihmettelemättä, miten ilmaistaan naurun laatua ja ääntä yhdellä sanalla, esimerkiksi hohottaa, hahattaa, hihittää, kikattaa ja käkättää, tirskua tai tirskahtaa ja nauraa tyrskiä…. Ja kääntäjä hamuilee sanoja, jotka luisuvat käsistään, kunnes … Miten voi ilmaistaa hohotusta herättävän sanan vaikutusta ja samalla sen ivallista sävyä toisella kielellä?
Omalaatuisen haasteen muodostavat myös uudissanat. Kirjailija (ja puhujakin) voi itse muuntaa sanavartaloita ja -päätteitä ja sepittää uusia sanoja, joita ei löydy sanakirjoista. Turun yliopiston professori mainitsi kerran unohtamattoman hauskan esimerkin. Kun Suomen markkinoille rantautui naisten alusvaate nimeltään ”body”, kielen ammattilaiset ehdottivat muun muuassa sanaa ”tyrkytin”.
Toivekäännöksiäni:
Lisää Rosa Liksomia ilman muuta, Juhani Ahon Helsinkiin, haluaisin myös kääntää Turkuun sijoittuvan nykyromaanin tai trillerin, Maria Jotunin näytelmän tai novellikokoelman ja Minna Canthin kertomuksen, Leena Krohnin lastenkirjan. Haluaisin myös, että Tatu ja Patu -kirjoja otettaisiin vastaan ja mainostettaisiin kunnolla Italiassa, jotta voisin kääntää niitä. Ja haluaisin kääntää lisää Timo Parvelaa. On myös muita kirjoja, joista pidän, mutta en ryhdy nyt listaamaan kaikkea.
Tietokirjallisuuden saralla puuttuu vielä historiallisen henkilön elämäkerta, ja olisi kiintoisaa kääntää kirja (eritoten koulun) opetuksesta, tai Suomessa sovelletuista oppimisen, opettamisen ja kouluttamisen menetelmistä ja näihin liittyvistä tutkimuksista. Kääntäisin mielelläni jopa teoksen kääntämisestä, eli suomalaisten tutkijoiden tutkimustuloksia, vaikka ala on englannin dominoima eikä se koskaan tule onnistumaan.
Käännösten vastaanotto Italiassa:
Italian kustannusmaailma on ollut murroksessa. Siinä missä ennen oli perinteisiä, isoja kustantajia ja tiettyihin aiheisiin erikoistuneita pienkustantajia, nyt on joko isoja konserniyhtiötä, jotka ostivat itsenäisiä ja tunnettuja pienkustantamoja, tai hiljattain ilmestyneitä erikokoisia kustannusfirmoja. Ja kaikki tuottavat kaikenlaista.
Suomen kirjallisuuden leviäminen Italiaan alkoi Arto Paasilinnan humorististen teosten myötä. Muuta kuin Paasilinnaa oli kauan vaikea saada markkinoille. Stieg Larssonin myyntimenestys taas merkitsi uuden genren kehittymistä: pohjoismainen trilleri ja pohjoismainen ”noir”. Pohjoiset kirjailijat näyttivät olevan synkkyydestään ja moderniudestaan ennennäkemättömien rikosten mestareita. Pienelläkin kustantajalla pitää olla pieni ”thriller nordico”-sarja.
Myös naisten asiaa arvostetaan, se nähdään osana pohjoismaisen tasa-arvoisen ja kehittyneemmän yhteiskunnan osaamista. Muutenkin Suomi on sen verran laajalti tunnettu, että jokaisen kustantajan tuotannossa pitää olla ainakin yksi suomalainen teos.
Palautetta saan eri tavalla. Artikkeleita eri lehdissä, radiohaastatteluja ja -arvosteluja, yhteydenottoja. Joskus koululaiset lukevat kääntämäni kirjan, usein opettajan kannustamana, ja ottavat yhteyttä. Usealla on kysyttävää.
Näkyvyydestä voin sanoa, että nykyään julkaistaan niin paljon, että on vaikea saada varsinaista näkyvyyttä ellei ole kyse julkkiksen elämäkerrasta tai vastaavasta. Palkinnot tietysti auttavat huomattavasti, joskin siinäkin on omia pulmia ja salaisuuksia. Joka tapauksessa kulttuuritapahtumat ovat eittämättä tärkeitä, koska ne kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän.
Saa nähdä, mitä kirjojen mainoskampanjoista tulee nykyisessä verkkoon keskittyvässä maailmassa, jossa kustantajat mieluummin nojautuvat (halpaan) nettiin kuin muihin kanaviin. Jääkö mainos kuplaan vai pystytäänkö laajentamaan lukijakuntaa?
Vuonna 2014 Rosa Liksomin Hytti nro 6 oli Strega europeo -palkinnon ehdokkaana viiden italiaksi käännetyn kirjan joukossa. Palkinnon yhteydessä italian kääntäjille ei annettu minkälaista arvoa. Kirjojen kääntäjien asemaa saati olemassaoloa ei tunnustettu: en voinut edes toimia tulkkina haastattelutilaisuudessa. Tänä vuonna ehdokkaina olevien kirjojen kääntäjät on sentään mainittu. Kai jonkilainen kehitys sekin on.
Työn alla juuri nyt:
Viimeksi on ilmestynyt Tarmo Kunnaksen Fasismin lumous, mikä oli iso urakka. Se on paksu kirja ja sisältää lukuisia sitaatteja, joita piti etsiä Italian kirjastoista. Aihe ei ollut lainkaan helppo. Perehdyin jopa Heideggerin filosofiaan.
Työn alla on Sanna Iston Maan alaiset. Harmittaa se, etten pääse käymään Suomenlinnaan tutkimaan linnoitusta, mihin teos sijoittuu, ennen kuin minun täytyy jo palauttaa käsikirjoitus kustantajalle.
Daniela Sessan käännöksiä voi hakea käännöstietokannastamme.
