Tieni kääntäjäksi:
Minun vanhempani ovat ATK-asiatuntijoita, ja kun olin lapsi, he käänsivät paljon ATK-kirjallisuutta puolaksi. Meidän yläpuolellamme asui tosi hauska rouva, jolla oli mäyräkoira. Hän oli ammattikääntäjä ja osasi kymmentä kieltä, aito julkkis kääntäjien maailmassa. Kai kiinnostuin jo lapsena kääntämisesta ja tiesin, että tätä haluan tehdä aikuisena.
Suomi tuli toisena kielenä yliopistolla (ensimmäinen oli unkari). CIMOn kesäkurssin aikana Savonlinnassa rakastuin Suomeen ja tiesin, että haluan tulevaisuudessa työskennellä sen kielen ja kulttuurin parissa.
Kääntämisen ilot ja haasteet:
Haastavinta on, että suomi on sukuneutraalikieli. Kääntäjänä pitää koko aika keskittyä siihen, onko kyse naisesta vai miehestä. Joskus se unohtuu, ja silloin pitää korjata koko kirjaluku.
Toivekäännöksiä:
Kari Hotakaisen Satukirjan tyttärelleni ja suomalaisia näytelmiä.
Suomalainen kirjallisuus Puolassa:
Mielestäni suomalainen kirjallisuus on aika monipuolisesti esillä Puolassa, ja lukemista löytyy sekä lapsille (Iwona Kiurun ansiosta), pohjoisen dekkareiden harrastajille (Sebastian Musielakin, Bożena Kojron ja minun ansiosta) sekä vaativimmille lukijoille. Täällä toimii usea kääntäjä, mutta on pakko myöntää, että ennen kaikkea Sebastian tekee valtavaa työtä ja myös kouluttaa nuorta sukupolvea. Harmittaa vain, että runoutta löytyy vähän ja suomalaiset näytelmät, joita pidän omana luokkanaan, ovat täysin tuntemattomia.
Edyta Jurkiewicz-Rohrbacher kääntää parhaillaan J.M. Ilveksen Sorjonen: Loppupeli -kirjaa.
Edyta Jurkiewicz-Rohrbacherin käännöksiä voi hakea käännöstietokannastamme.
