Tieni kääntäjäksi:
Kävin 1996 12-vuotiaana ensimmäisen kerran Suomessa, pioneerileirillä. Suomi ja suomen kieli tuntuivat minusta niin erikoisilta, että ihastuin sekä maahan että sen kieleen ja kulttuuriin heti. Muistan yrittäneeni ymmärtää oudon kielen perusteita vertaamalla suomen- ja englanninkielisiä tekstejä junassa. Ei onnistunut.
Lukiolaisena kävin Suomessa vielä muutaman kerran ja kiinnostukseni Suomea kohtaan kasvoi. Koska olen aina ollut lukutoukka, laadin itselleni suomalaisten kirjojen tšekinnösten listan ja aloin lukea antikvariaateista ostettuja ja kirjastosta lainattuja suomalaisia romaaneja ja novelleja (uusia käännöksiä suomesta julkaistiin silloin nykytilanteeseen verrattuna vähän, ei enempää kuin kaksi tai kolme kirjaa vuodessa, Mika Waltarin romaanien uusintapainoksia lukuun ottamatta).
Suomen kielen opiskelu Kaarlen yliopistossa Prahassa oli minulle selvä valinta ja toinen senaikainen iso harrastukseni egyptologia sai jäädä sivuun. Palattuani opiskeluvaihdosta Korpilahden Alkio-opistosta aloin tehdä vapaaehtoistyötä Prahan Pohjoismaiden kulttuurikeskuksessa, Skandinavian talossa, ja Suomen kulttuurista tuli opiskeluni ohella myös jokapäiväinen työni, joka motivoi minua perehtymään varsinkin Suomen nykykirjallisuuden yhä syvemmin. Jo yliopistoaikana yritin tšekintää runoja ja lyhyitä tekstejä ja kun tuli tarjous kääntää Emmi Itärannan Teemestarin kirja, heittäydyin käännöstyöhön suurella innolla.
Kääntämisen ilot ja haasteet:
Vaikka se voi olla monelle yllättävää, minun näkökulmastani kääntämisessä on haastavinta käyttää hyvin, taitavasti ja sopivasti omaa äidinkieltä, varsinkin kun alkukieli ja kohdekieli ovat niin erilaiset kuin suomi ja tšekki. On erittäin vaikeaa saavuttaa ilmaisutapaa, jossa kirjailijan kieli, sävy, kielikuvat ja -leikit säilyvät mahdollisimman hyvin ilman että käännös kuulostaa vieraalta, oudolta tai luonnottomalta.
Haasteita minulle tuovat myös eräät pikkusanat ja lyhyet lauseet, joita on suomen kielessä runsaasti ja jotka käytännössä eivät tarkoita melkein mitään tai eri kontekstissa voivat tarkoittaa kahta tai kolmea aivan eri asiaa. Niiden sopivaa merkitystä on usein mahdotonta löytää sanakirjasta. Kääntäminen kahden pienen kielen välillä on vaikeaa myös ihan pragmaattisista syistä – laajempia sanakirjoja ei ole olemassa, erikoissanakirjoista puhumattakaan. Sanan merkityksen etsiminen esimerkiksi englannin kautta taas tuo mukanaan tiettyjä ongelmia.
Suomesta kääntäminen on monesta syystä erittäin haastavaa, mutta onneksi minä olen aina tehnyt yhteistyötä hyvien toimittajien kanssa. Kääntäjäkollegoilleni Vladimír Piskořille ja Lenka Fároválle olen velkaa siitä, että käännökseni ovat hyviä. Eikä käännöksestä koskaan tule hyvä ilman hyvää toimittajaa.
Hauskinta kääntämisessä on, että siinä oppii paljon. Eikä vain suomen kielestä. Kirjaa kääntäessä pitää perehtyä eri aloihin, historiallisiin aikakausiin, kirjallisiin teoksiin ym. Pitää tutkia tapahtumapaikkojen karttoja, kuvattujen eläinten ja kasvien valokuvia ja piirroksia, katsoa elokuvia ja maalauksia, joihin viitataan, kuunnella sävellyksiä ja iskelmiä, etsiä lainauksia raamatusta, Kalevalasta, runoista ja romaaneista, jne. Käännöstyö tuo tavallan työpöydälle koko maailman kaikkine kiinnostavine asioineen, joita ei ehkä koskaan muuten tulisi ihmisen mieleen.
Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa kääntäessäni luin japanilaisista puutarhoista ja teeseremoniasta, Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät mm. aivojen toiminnasta ja USA:n yliopistoista, ja kun minulla oli Pentti Saarikosken Kirje vaimolleni työn alla, selaimessani oli koko ajan auki Dublinin kartta ja pöydälläni Joycen Odysseus ja Dublinilaiset, Saarikosken Kootut runot ja Pekka Tarkan kaksiosainen Pentti Saarikoski.
Toivekäännöksiäni:
Ehdottomasti runous (varsinkin Eino Leinon ja 1900-luvun alun runoilijoiden sekä Eeva-Liisa Mannerin ja muiden modernistien tuotanto), mutta runokokoelmille on niin vaikea löytää kustantajaa. Esimerkiksi Eeva-Liisa Mannerin Jos suru savuaisi -kokoelman tšekintämäni tekstit edelleen kypsyvät vihkossani pöytälaatikossa. Vaikka ne ainulaatuisella lyyrisellä tavalla tematisoivat Tšekkoslovakian miehitystä vuonna 1968, en vielä onnistunut saamaan yhtään tšekkiläistä kustantajaa kiinnostumaan niiden julkaisemisesta. Myös Pentti Saarikosken Katselen Stalinin pään yli ulos olisi ihana kääntää. Sen lisäksi unelmoin isosta suomalaisen runouden antologiasta.
Proosateoksista haluaisin eniten kääntää Emmi Itärannan toisen romaanin Kudottujen kujien kaupunki ja Raija Siekkisen novelleja. Myös klassikot kiinnostavat minua, varsinkin 1900-luvun alkupuolelta on suomesta tšekinnetty vain aika harva merkittävä teos.
Käännösten vastaanotto Tšekeissä:
Suomalaista kirjallisuutta julkaistaan nyt Tšekissä ennätysmäärin. Viime aikoina on ilmestynyt noin 15 käännöstä suomen kielestä vuodessa, mikä on ihan uskomatonta. Ja kääntäjille kivaa, koska työtä riittää. Suomalaiset kirjailijat myös mielellään vierailevät meillä erilaisissa tapahtumissa, esimerkiksi Prahan kirjamessuilla tai Skandinavian talon järjestämillä festivaaleilla ja kirjailijatapaamisissa. Eli suomalaista kirjallisuutta ei siis ainoastaan lueta, mutta siitä myös keskustellaan tekijöiden kanssa, mikä on oikein hienoa.
Itse olen iloinen, että kääntämäni kirjat ovat herättäneet kiinnostusta ja löytäneet tyytyväisiä lukijoita. Teemestarin kirjaa luetttiin Tšekin radiossa ja Jussi Valtosen romaanista nauhoitetaan tšekinkielistä äänikirjaa.
Työn alla juuri nyt:
Parhaillaan viimeistelen Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaania (koko vuoden kestäneen työn jälkeen se on vihdoin oikovedoksina, ilmestyy syksyllä). Työn alla on myös Helena Sinervon Runoilijan talossa sekä Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin Kepler62 -sarja, jota käännän tyttöystäväni kanssa. Minä käännän Parvelan suomenkielisiä kirjoja, hän taas Sortlandin norjankielisiä ja sitten hiomme tekstejä yhdessä. En osaa kuvitella hauskempaa yhteistyötä!
Michal Švecin käännöksiä voi hakea käännöstietokannastamme.
