Tieni kääntäjäksi:
Tieni kääntäjäksi on ollut täynnä yllätyksiä ja yhteensattumia – en koskaan olisi voinut ennustaa päätyväni tähän ammattiin. Likinäköisyyden takia minusta ei tullut taisteluhelikopterin lentäjää. Alussa suomen kielen taitoni kehittyi sillä, että 90-luvulla vietin kaksi vuotta kartoittamassa suomalaisten etuovia ja olohuoneita Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon eli ”Mormoni-kirkon” lähetyssaarnaajana. Lähtö Suomeen tuli komennuksesta eikä omasta valinnastani, ja vaikka maantieteen ystävänä tiesin sitä ja tätä Suomesta, en voinut aavistaa, miten hyvin kotiutuisin tähän vähäpuheisten miesten lintukotoon. Lähetystyön aikana asuin seitsemällä eri paikkakunnalla Oulusta Keravalle ja Savonlinnasta Turkuun, joissa opin muun muassa haastelemaan savvoa ja tottelemaan humalaisen pistoolimiehen käskyjä. Kylien ja lähiöiden kadut olivat vähän erilainen kielikoulu kuin yliopisto. Ennen kaikkea solmin elinikäisiä ystävyyssuhteita ja rakastuin syvästi maahaan ja kansaan, niin ristiriitaisia ja äärimmäisiä kuin ne voi ollakin.
Palattuani kotiin Yhdysvaltojen huitsin Utahiin jätin tietotekniikan opinnot väliin ja rupesin opiskelemaan kielitiedettä ja filosofiaa. Suureksi onnekseni ensimmäinen suomen kielen proffani, Ralph Larson, oli julkifennofiili, joka haastoi kaikki oppilaitaan tekemään jotain ”suomen hyväksi” kielitaidoillaan. Nuorena idealistina otin haasteen todesta, ja rupesin päättötyöksi kääntämään Minna Canthin Papin perhettä englanniksi. Sen jälkeen lähdin Indiana Universityyn lukemaan fennougristiikkaa. Sieltäkin löysin innokkaan suomen kielen lehtorin, Joensuun yliopistolta lainassa olevan Hokkasen Tapion, joka rohkaisi minua kehittämään kääntämisen harrastustani. Pian tuli ensimmäinen julkaisu, käännös Hannu Raittilan romaanista Uhrikivi Toronton Universityn Journal of Finnish Studiesissa.
Suurin käänne kääntäjän uralle tuli kuitenkin silloin kun sain harjoittelijan duunin FILIstä. Olin ollut valmistelemassa alustusta suomen kirjallisuuden kääntämisestä englanniksi, jossa tärkeänä lähteenä oli FILIn käännöstietokanta, ja huomasin, että FILIllä ja CIMO:lla oli tällainen harjoitteluohjelma. Tiedustelin fililäisiltä miten voisin hakea harjoittelijaksi, ja vastaukseksi sain kutsun tulla heti seuraavana vuonna. Loppu onkin historiaa.
Kääntämisen ilot ja haasteet:
Hauskinta suomesta kääntämisessä on kirjailijoiden kielellinen nerokkuus. Se on myös haastavinta. Suomen kieli antaa kirjailijalle uskomattomia mahdollisuuksia olla luova kielensä kanssa – ”latteinkin” roskaromaani voi olla kielensä suhteen täynnä mestarillisia sanahimmeleitä. Mutta kun kieli on se osa kirjasta, joka yleensä eniten kärsii kääntämisen vääjäämättömästä väkivaltaisuudesta, kääntäjän rooli luovana kirjailijana korostuu.
Toivekäännöksiäni:
Paavo Rintalan Pojat. Vanhojen kirjojen ihailu on kääntäjien luonnevika.
Käännösten vastaanotto:
Olen sitä mieltä, että jokaisen kirjan on pärjättävä omilla meriiteillään, olkoon se sitten käännöskirja tai ei. Jotkut lukijat ja kustantajat luultavasti odottavat jotain tietyistä maantieteellisesti määrätyistä lajibrandeistä kuten ”suomikummasta” (Finnish weird) tai pohjaismaisesta dekkarista, mutta tämä voi myös joskus johtaa ikäviin väärinymmärryksiin, kun omaperäinen kirja ei täytäkään odotuksia. Suomen kirjallisuus kuitenkin pärjää paremmin kuin ennen, jos se pärjääminen tarkoittaa, että nyt julkaistaan enemmän suomalaisia kirjoja. Vakavasti otettavia teoksia tulee joka vuosi tusinan verran, kun vuosituhannen alussa luku oli kaksi tai kolme, ja suurin osa olivat hyvin vähälevikkeisiä tuotteita, jotka tavoittivat lähinnä kirjallisuuden tutkijoita ja ulkosuomalaisia. Nyt kuka tahansa lukija saattaisi lukea suomalaisen kirjoittaman kirjan.
Työn alla juuri nyt:
Minulta ilmestyy nyt syksyllä Sofi Oksasen Norma ja Leena Lehtolaisen Veren vimma (olen kääntänyt koko Maria Kallio -sarjan tähän asti). Lehtolaisen Rivo satakieli on myös jo editoreilla, samoin kuin Laura Lindstedtin Oneiron ja Salla Simukan Sisarla. Seuraavaksi työn alle tulee Parvelan, Sortlandin ja Pitkäsen Kepler-62 sarja, Lehtolaisen Väärän jäljillä, ja Oksasen Baby Jane.
Viime vuonna minulla oli mahtava tilaisuus olla mukana suunnittelemassa FILIn suomi-englanti -kääntäjien mentorointiohjelmaa ja suomi-englanti-suomi -kesäkoulua. Toimin kahden aloittelevan kääntäjän, Rich Hammetin ja Christina Saarisen, mentorina ja olin yksi vetäjistä FILIn, SKTL:n, ja KAOS:n järjestämässä kesäkoulussa, joka pidettiin kesäkuussa Orilammen lomakeskuksessa. Saattaa ehkä tuntua oudolta, että kääntäjät kouluttavat kilpailijoitaan, mutta tämä on merkki suomalaisen kirjallisuuden menestyksestä: englannintajista on ollut jo pari vuotta sellaista pulaa, että meidän koko pieni alamme on kärsinyt siitä. On hyvä, että minulla itselläni on niin paljon työtä, että joudun kieltäytymään toimeksiannoista, mutta jos tämä tarkoittaa, että suomalaiset kustantajat eivät saa mainosmateriaaleja kirjojen oikeuksien myymiseen, minunkin tulevaisuuden leipäni voi olla vaarassa. Tuntuu, että mentorointi on ollut kaikille antoisa kokemus ja usea uusi englannintaja on lähtenyt onnistuneesti lentoon!
Owen Witesmanin käännöksiä voi hakea käännöstietokannastamme.
