Sophie Kuiper, kuva: Leo Männistö
Tieni kääntäjäksi:
Kaksikymmentä vuotta sitten lähdin vaihto-oppilaaksi Suomeen – lähinnä sen takia, että ihailin Jari Litmasta. Asuin vuoden verran Espoossa ja Keravalla ja kävin lukiota. Rakastuin suomen kieleen ja päätin opiskella sitä palattuani kotiin.
Opiskelin suomea ensin Groningenissa ja päädyin sitten monen mutkan kautta Tukholmaan, missä luin suomen kielen maisteriksi – ja opin samalla ruotsia. Kun viimein tulin takaisin Hollantiin, minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua kääntäjäkurssille.
Sain pikkuhiljaa kokemusta ja myös ensimmäiset käännössopimukseni (Salla Simukan Jäljellä ja Toisaalla). Kerran, kun ei ollut mitään suomenkielistä kirjallisuutta tarjolla käännettäväksi, kustantaja kysyi, käännänkö myös ruotsista, jolloin päätin kokeilla sitäkin. Nyt käännän yhtä paljon ruotsista kuin suomesta.
Kääntämisen ilot ja haasteet:
Haastavinta ja samalla hauskinta ovat sanaleikit. Olen suuri Fingerpori-fani, ja ihailen suomen kielen luovaa homonyymien käyttöä. Sellaista on todella hankala kääntää hollanniksi, joten homonyymi harvoin pysyy käännöksessä homonyyminä. Silloin täytyy miettiä, millaisia muita keinoja omassa kielessä on leikkiä sanoilla, kuten alku- ja loppusointu, kirjainten siirtely, ilmaisujen sekoittaminen… Simukan uusin teos Sisarla oli siinä mielessä hauska haaste. Tuntui upealta, kun hollannin kielestä löytyi sattumalta Poelloe-hahmolle melkein täydellinen vastine!
Kun käännän suomenruotsista, minun täytyy varoa, ettei käännöksestä tule liian muodollista tai jopa jäykkää. Olen oppinut ruotsia Ruotsissa, ja huomaan kyllä eroja suomenruotsin ja riikinruotsin välillä. Alussa suomenruotsi kuulosti minun korvaani joskus hieman vanhahtavalta, mutta kun kääntää sitä hollanniksi, pitää muistaa, että se ei välttämättä ole tarkoitettu vanhahtavaksi kielenkäytöksi. Jos jokin kuulostaa suomenruotsiksi ihan luontevalta, sen pitää kuulostaa hollanniksi samalta.
Toivekäännöksiäni:
Pirkko Saision Betoniyö on mielestäni niin hieno klassikko, että se on vielä joskus pakko kääntää hollanniksi. Valitettavasti kustantajia kiinnostaa lähes poikeuksetta vain uutuuskirjat. Juuri nyt toivelistan kärjessä on Philip Teirin Så här upphör världen.
Käännösten vastaanotto Hollannissa:
Minusta tuntuu, että viime vuosina Hollannissa on julkaistu enemmän suomalaista kirjallisuutta kuin aiemmin. Sehän on loistava asia, myös koska FILIn Kääntäjien mestariluokka -hankkeen jälkeen on tullut myös paljon uusia kääntäjiä.
Muutama lyhyt arvostelu ilmestyy aina, mutta käännöskirjallisuudesta eniten huomiota saavat silti isot kielet kuten englanti ja ranska. Suomalaisella kirjallisuudella on ehkä oma pieni markkinarakonsa, jolle on olemassa pieni mutta vankka fanikunta – näin ainakin päättelen esimerkiksi kirjablogien perusteella. Sen lisäksi muutamalla isolla sanomalehdellä on pohjoismaiseen kirjallisuuteen erikoistunut kirjallisuuskriitikko, joka kirjoittaa myös suomalaisesta kirjallisuudesta.
2016 voitin pohjoismaisten kielten kääntäjille suunnatun Amy van Markenprijs -palkinnon Philip Teirin Vinterkriget-käännöksestäni. Kääntämäni Tommi Kinnusen Waar vier wegen samenkomen (Neljäntienristeys) puolestaan oli Europese Literatuurprijs -palkinnon ehdokkaana 2016. Europese Literatuurprijs on palkinto parhaalle Euroopan Unionin kielistä hollanniksi käännetylle kirjalle ja ehdolla on palkinnon seitsemänvuotisessa historiassa ollut jopa kuusi suomalaista kirjaa. Sekin kertoo jo jotain suomalaisen kirjallisuuden suosiosta ja laadusta.
Viimeaikaisia töitä:
Juuri nyt työn alla on ruotsalainen kirja, mutta sen jälkeen odottaa Nadja Sumasen Rambo. Tuorein ilmestynyt käännökseni on Tommi Kinnusen Lopotti (Het licht achter de ogen).
Sophie Kuiperin käännöksiä voi hakea käännöstietokannasta.
