Avainsana: media

Leena Majander-Reenpää FILIn johtajaksi 1.6. lähtien

Majander-Reenpää on pitkän linjan kirja-ammattilainen. Hän on toiminut kustantajana mm. Otavassa, WSOY:ssä ja viimeksi Bonnier Booksissa. Lisäksi hän toimii useissa alan luottamustehtävissä.

Lue lisää aiheesta Leena Majander-Reenpää FILIn johtajaksi 1.6. lähtien

Suomalaisen kulttuurin menestystarinat tarvitsevat investointeja ja kansainvälistä vuorovaikutusta

Suomi vahvistuu, kun suomalaisen kulttuurin kansainvälisyyttä vahvistetaan. Kansainvälisen verkottumisen ja liikkuvuuden takaaminen ovat eduskunnan velvollisuuksia ensi kaudella.

Lue lisää aiheesta Suomalaisen kulttuurin menestystarinat tarvitsevat investointeja ja kansainvälistä vuorovaikutusta

SKS:ssa käyty yt-neuvottelut

Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa on käyty yt-neuvottelut koskien FILI – Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen toiminnan supistamista, joka johtuu opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoittamasta FILIn perustoimintaan ja kansainvälisiin hankkeisiin myöntämän avustuksen merkittävästä pienenemisestä vuonna 2015.

Lue lisää aiheesta SKS:ssa käyty yt-neuvottelut

Kirjallisuusviennin kasvu jatkuu

Bruttotulot kirjallisuusviennistä olivat 2013 2,24 miljoonaa euroa kun ne 2012 olivat 1,98 miljoonaa euroa. Suuri muutos on tapahtunut kirjallisuuslajeissa, joissa […]

Lue lisää aiheesta Kirjallisuusviennin kasvu jatkuu

FINNLAND. COOL. räjäytti pankin – Frankfurter Allgemeine Zeitung: ”Kaikki ihastelevat Suomea”

Frankfurt

Suomi oli teemamaana sunnuntaina päättyneillä Frankfurtin kirjamessuilla. Suomen hanke rikkoi aiempien teemamaiden saavutukset medianäkyvyydessä saksankielisessä Euroopassa. ”Kaikkien aikojen onnistunein teemamaaesiintyminen”, […]

Lue lisää aiheesta FINNLAND. COOL. räjäytti pankin – Frankfurter Allgemeine Zeitung: ”Kaikki ihastelevat Suomea”

Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto saksantaja Angela Plögerille

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen on tänään Frankfurtin kirjamessuilla luovuttanut valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon saksalaiselle Angela Plögerille. Angela Plöger (s. 1942 Danzigissa) on tehnyt pitkän uran Suomen kirjallisuuden saksantajana. Hän on valmistunut suomen kielen tohtoriksi Hampurin yliopistosta.

Lue lisää aiheesta Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto saksantaja Angela Plögerille

Kirjallisuus eri muodoissaan Suomen messupaviljongin kantavana teemana Frankfurtin kirjamessuilla lokakuussa

Messupaviljonkisuunnittelussa ajatuksena on ollut tarjota tila, joka tuo esille hankkeen sielun, kirjallisuuden, monella eri tavalla mahdollistaen myös messukävijöiden osallistumisen. Paviljonki on rajattu kuuteen eri kehään, joissa kaikissa on viiden päivän ajan omat ohjelmakokonaisuutensa.

Lue lisää aiheesta Kirjallisuus eri muodoissaan Suomen messupaviljongin kantavana teemana Frankfurtin kirjamessuilla lokakuussa

Suomen kirjallisuuden kääntäjät koolle Frankfurtin messuille – mukana 60 kääntäjää eri puolilta maailmaa

Osana Suomen teemamaahanketta Frankfurtin kirjamessuilla FILI järjestää Suomen kirjallisuuden kääntäjille erillisen ohjelmakokonaisuuden messuilla. Tämä on ensimmäinen kerta kirjamessujen historiassa kun […]

Lue lisää aiheesta Suomen kirjallisuuden kääntäjät koolle Frankfurtin messuille – mukana 60 kääntäjää eri puolilta maailmaa

Frankfurtin kirjamessujen avajaispuhujaksi presidentti Niinistö

Suomen valtiovaltaa tapahtumassa edustaa tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolisoineen. Presidentti Niinistö puhuu myös kirjamessujen avajaisissa. Suomen kaksi muuta avajaispuhujaa ovat varmistuneet jo aiemmin, kirjailija Sofi Oksanen ja koulutusasiantuntija, KT Pasi Sahlberg.

Lue lisää aiheesta Frankfurtin kirjamessujen avajaispuhujaksi presidentti Niinistö

FINNLAND. COOL. -kulttuuriohjelma alkaa Frankfurter Kunstvereinissa 24.7.2014

Frankfurtin kirjamessujen vuoden 2014 teemamaan Suomen kulttuuri ja taide näkyvät laajasti Frankfurtin kaupungissa jo heinäkuusta alkaen. Näyttelyitä ja muuta ohjelmaa on kaupungin keskeisissä museoissa ja kulttuurikeskuksissa kesän ja syksyn ajan.

Lue lisää aiheesta FINNLAND. COOL. -kulttuuriohjelma alkaa Frankfurter Kunstvereinissa 24.7.2014

Suomea Frankfurtin kirjamessujen avajaisissa edustavat kirjailija Sofi Oksanen ja koulutusasiantuntija Pasi Sahlberg

Frankfurtin kirjamessujen avajaistilaisuudessa kirjamessujen teemamaalla on kaksi kirjallisuusalan puheenvuoroa, jotka Suomesta pitävät kirjailija Sofi Oksanen sekä koulutusasiantuntija, KT Pasi Sahlberg. Korkea-arvoiseen tilaisuuteen saapuu paikalle noin 2000 kutsuvierasta.

Lue lisää aiheesta Suomea Frankfurtin kirjamessujen avajaisissa edustavat kirjailija Sofi Oksanen ja koulutusasiantuntija Pasi Sahlberg

Suomi on cool myös messupaviljongillaan Frankfurtissa

Koulutus on keskeinen osa Suomen strategiaa Frankfurtin kirjamessujen teemamaana 2014 ja tämä sanoma halutaan panna käytäntöön myös hankkeen toteutuksessa. FINNLAND. […]

Lue lisää aiheesta Suomi on cool myös messupaviljongillaan Frankfurtissa

Books from Finland jo viisi vuotta verkossa

Viikoittain uusinnettava sivusto on viidessä vuodessa julkaissut yli tuhat postausta: kauno- ja tietokirjallisuuden kirja-arvioita, käännösnäytteitä, artikkeleita, uutisia, esseitä ja haastatteluja.

Lue lisää aiheesta Books from Finland jo viisi vuotta verkossa

40 suomalaiskirjailijaa vahvistunut esiintymään Frankfurtin kirjamessuilla

Kaikkiaan saksankielisessä Euroopassa tulee esiintymään runsaasti yli 100 suomalaiskirjailijaa, kääntäjää ja keskustelunvetäjää teemavuoden aikana. Nämä edustavat lasten- ja nuortenkirjallisuutta, kauno- ja tietokirjailijoita sekä sarjakuvataiteilijoita. Suomen kirjallisuuden saksannoksia (uusintapainokset mukaan lukien) julkaistaan n. 140, kun niitä yleensä ilmestyy vuosittain noin 30. Lokakuisille Frankfurtin kirjamessuille Suomesta osallistuu runsaat 80 kirjailijaa, kuvittajaa ja oppimateriaalipuolen edustajaa. Näistä 40 nimeä on jo vahvistunut

Lue lisää aiheesta 40 suomalaiskirjailijaa vahvistunut esiintymään Frankfurtin kirjamessuilla

Learning comes from Finland – myös suomalainen oppimateriaaliosaaminen mukana Frankfurtin kirjamessuilla 2014

”Ensimmäistä kertaa Frankfurtin kirjamessujen pitkässä historiassa teemamaan kansallinen osio ulottuu kahteen halliin ja käsittää sekä yleisen kustantamisen että oppimateriaalikustantamisen”, kertoo Frankfurt 2014 -hanketta koordinoivan FILIn johtaja Iris Schwanck.

Lue lisää aiheesta Learning comes from Finland – myös suomalainen oppimateriaaliosaaminen mukana Frankfurtin kirjamessuilla 2014

Suomalaisen kirjallisuuden vienti vetää – luvut puhuvat puolestaan

Kirjallisuusviennin arvoa selvitetty ensi kertaa: käännösoikeuksien myynti kasvanut vuodesta 2011 vuoteen 2012 liki 60 %.
Suomalaisen kirjallisuusviennin arvoa mitataan ensimmäistä kertaa […]

Lue lisää aiheesta Suomalaisen kirjallisuuden vienti vetää – luvut puhuvat puolestaan

Cool. Coolimpi. Suomi.

Sunnuntaina päättyneet Frankfurtin kirjamessut, maailman suurin kirja-alan tapahtuma, oli suomalaisohjelmannumeroiden kannalta suuri menestys, joka huipentui yleisön hurmanneeseen live-sarjakuvaperformanssiin.
Sunnuntaina 13.10. Suomi […]

Lue lisää aiheesta Cool. Coolimpi. Suomi.

Valokeilat suuntautuvat Suomeen: Finnland. Cool. Frankfurtin kirjamessuilla

Frankfurtin kirjamessut, maailman suurin kirja-alan tapahtuma, järjestetään tänä vuonna 9.–13. lokakuuta.  Suomi on messujen teemamaana ensi vuonna iskulauseella ”Finnland. Cool.” […]

Lue lisää aiheesta Valokeilat suuntautuvat Suomeen: Finnland. Cool. Frankfurtin kirjamessuilla

Onko Suomi cool?

Suurhanke ”Suomi Frankfurtin kirjamessujen teemamaana 2014” esillä tänä vuonna myös Turun kansainvälisillä kirjamessuilla
Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus FILI (Finnish Literature Exchange) esittelee […]

Lue lisää aiheesta Onko Suomi cool?

Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto englannintaja David McDuffille

David McDuff. Photo: Anna McDuff
Tämänvuotinen 15 000 euron arvoinen valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto on myönnetty brittiläiselle David McDuffille. Palkinnon luovutti opetus- […]

Lue lisää aiheesta Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto englannintaja David McDuffille